Sarja veneenveistäjä Risto Kristeristä ja Seppo Mäkelästä ja heidän veistämöstään jatkuu. Tässä osassa kerrotaan Risto Kristerin asevelvollisuudesta ja purjeveneiden rakentamisesta Huhmarin veistämöllä. Yllä kuva moottoritykkilaivueeseen kuuluvasta ”Nuoli 8”:sta.
Risto Kristeri asevelvollisena
Vuonna 1963 Risto Kristeri aloitti 11 kuukauden asevelvollisuutensa Helsingin laivastoasemalla Porkkalassa, jossa hän palveli alokasajan. Tämän jälkeen hänet siirrettiin Turun laivastoasemalle Pansioon. Siellä hän suoritti Aliupseerikoulun ja Radistikoulun. Hänet koulutettiin 2. luokan radistiksi. Kurssien jälkeen hän palveli ryhmänjohtajana ja asevelvollisuutensa loppuosan radistina Moottoritykkilaivueeseen kuuluvassa ”Nuoli 8”:ssa. Tilanteen vaatiessa hänen sijoituksensa oli tykkiveneen keulakannelle sijoitetun 20 mm:n Madsen-tykin ampujana. Hän vapautui asepalveluksesta 21-vuotiaana.
Asepalvelusaikanaan Risto Kristeri kävi auttamassa purjeveneiden rakentamisessa Huhmarin veistämöllä.
Risto Kristeri alikersanttina. (Risto Kristerin arkisto)
Moottoritykkivene ”Nuoli 8” on tänä päivänä alkuperäiseen kuntoon saatettuna Forum Marinumin pysyvässä näyttelyssä Turussa.
Kristeri kertoo purjeveneiden rakentamisesta Huhmarin veistämöllä
Huhmarin veistämöllä rakennettiin kaikkiaan kolmetoista tasasaumaista mahonki- tai iroko-rakenteista purjevenettä maineikkaiden kotimaisten ja kansainvälisten suunnittelijoiden piirustusten mukaan. Risto Kristeri oli 19 vuotta Eino Antinojan palveluksessa veneveistäjänä. Hän astui Eino Antinojan palvelukseen vuonna 1958, jolloin ”Kuohuneidin” rakentaminen alkoi. Hän aloitti nuorena oppipoikana ”Kuohuneitiä” rakentamaan ja osallistui sen rakentamiseen yhtenä veneveistäjistä.
Jälkeenpäin Risto Kristeri muistelee ”Kuohuneidin” rakentamisaikaa aikana, jolloin hän täydensi tietojaan veneiden rakentamisesta tulevaisuuden varalle. Hän kertoo oppineensa arvostamaan Eino Antinojaa veneenrakennuksen ammattimiehenä, jonka työn jälki oli vertaansa vailla ja hänellä oli taito ratkaista veneiden rakentamisessa syntyviä ongelmia.
Ensimmäinen työvaihe veneen rakentamisessa on piirustusten uloslyönti eli kaarien, keula- ja perästeevien (keula- ja perärankojen) suurentaminen kokoon 1:1 ja niiden muotojen piirtäminen puhtaalle lattialle tai vanerilevylle. Veneen piirustussarjaan kuuluu aina uloslyöntitaulukko, jossa on kuvattu numeroilla rakennettavan veneen kaarien muodot ja linjat. Numerot ovat mittoja, jotka on annettu jaloissa, tuumissa ja tuuman kahdeksas- tai kuudestoistaosina, mikäli suunnittelija oli Iso-Britanniasta kuten Alan H. Buchanan ja C.R. Holman tai Yhdysvalloista kuten John G. Alen ja Sparkman & Stephensin suunnittelutoimisto.
Runkopiirustuksen uloslyönti on aikaa vievä työvaihe. Venettä kohti siihen meni aikaa kaksi viikkoa. Silloin ei ollut vielä nykyaikaisia elektronisia laskimia käytettävissä, joten mittojen muuntaminen jaloista ja tuumista metrimittajärjestelmään tapahtui laskutikun avulla. Eino Antinoja teki yleensä uloslyönnit yhdessä Risto Kristerin kanssa.
”Siinä tuli laskutikku tutuksi, eikä oppi sen käyttämisestä ole vieläkään unohtunut”, tuumi Risto Kristeri.
Risto Kristerin kertoman mukaan veneiden rakentamisessa oli Huhmarin veistämöllä selvä työnjako. Eino Antinoja ja Tauno Rouhiainen keskittyivät emäpuun ja keula- sekä perästeevien veistämiseen, jotka valmistettiin yleensä irokosta. Risto Kristerin tehtäviin kuului laminoitujen kaarien, pohjatukkien sekä peräpeilin valmistaminen. Laminoidut kaaret ja pohjatukit valmistettiin yleensä puolalaisesta tammesta. Näin pienessä tiimissä työnjako oli periaatteessa esitetyn mukainen, mutta tietenkin kaikki olivat tarpeen mukaan jokaisessa työvaiheessa mukana. Esimerkkinä voidaan mainita rungon laudoittaminen, joka vaati jokaisen mukana olon. Päivävauhti oli yleensä kaksi-kolme lautaa päivässä.
Risto Kristeri kertoo, että sahatessaan puolalaista tammea vannesahalla tuli esille ampuma-aseen luoteja. Hänen mieleensä tuli tietenkin ajatus: montakohan ihmistä oli päättänyt päivänsä sodan aikana tammen runkoa vasten.
Veneen rakentamiseen tarvittava puutavara ostettiin yleensä Mahogany Oy:ltä sahattuna ja uunissa kuivattuna. Näin puutavara oli valmiina työstettäväksi. Sen varastointi rakennushallissa vaati jatkuvaa huolta, ettei kosteus päässyt nousemaan liian korkeaksi. Liimana käytettiin Aerolite-nimistä kaksikomponenttista liimaa. Tämän liiman käyttäminen toi mukanaan sen edun, että liimasauma muodostui värittömäksi. Tällä on olennainen merkitys valmistettaessa lakattavan veneen rungon laudoitusta ja rakenteita, jolloin liimasaumat jäivät näkymättömiksi. Eino Antinoja oli yhteistyössä Valtion Teknillisen Tutkimuslaitoksen kanssa tutkinut eri liimoja ja liimausmenetelmiä, jotka soveltuisivat veneenrakennuskäyttöön. Eino Antinoja rakensi laminoitujen kaarien valmistamista varten sähköllä lämmitettävän jigin. Se asetettiin lattialle piirretyn kaaren uloslyöntikuvan päälle. Näin saatiin liimattavien kaarien liimat kovettumaan nopeammin muotoonsa. Sähkö lämmitti jigin, ja liiman kuivuminen nopeutui.
Seuraava työvaihe oli rakentaa veistämöhalliin rakennettavaa venettä varten rakennusalusta eli kelkka, jonka päälle painoköli asetettiin tarkasti oikeaan asentoon. Metallivalimo Lepistö valmisti piirustusten mukaan painokölit joko valuraudasta tai lyijystä. Lepistön valimon henkilökunta oli Väinö Lepistön johdolla Lauttasaaressa valamassa ”Kuohuneidin” köliä hallin maalattialle upotettuun betonimuottiin. Eino Antinoja oli hyvin tyytyväinen tämän valimon työhön.
Risto Kristeri kertoo: ”Siihen aikaan oli tapana painokölin valmistuttua valimosta ja sen tultua sovitettua tarkasti veneen tulevalle rakennusalustalle, että veneen tilaaja tarjosi yleensä konjakit tai vastaavat valkoisin pöytäliinoin katetulta pöydältä. Se oli harras ja arvokas hetki. Tapa on harmittavasti jäänyt unholaan.”
Emäpuu sekä keula- ja perärangat asetettiin tarkasti paikoilleen ja pultattiin toisiinsa kiinni. Myös pohjatukit pultattiin paikoilleen, ja niihin kiinnitettiin laminoidut kaaret. Eino Antinoja hylkäsi siihen aikaan yleisesti käytetyn tavan, jonka mukaan kaaren pää upotettiin emäpuuhun tehtyyn koloon. Tämä tapa saattoi johtaa siihen, että koloon kerääntyi vettä, joka aiheutti ajan mittaan lahoamisvaurion. Rungon joka toinen kaari on laminoitu kaari ja niiden välissä ”pasattu” eli höyrytetty kaari. Veneen rungon lautajako suunniteltiin (kaariväli max. 6”) ja merkittiin kaariin. Työstetyt 23 mm:n paksuiset yleensä Grand Bassam-mahonkilaudat liimattiin kiinni kanteistaan ja ruuvattiin piipronssiruuveilla kiinni steeveihin, emäpuuhun ja kaariin.
Rungon laudoituksen valmistuttua laminoitujen kaarien väliin kiinnitettiin ”pasatut” tammikaaret. Veneen laudoittaminen vei aikaa kolmelta mieheltä kuukauden verran. Tämän jälkeen runko höylättiin ja hiottiin tasaiseksi. Tällöin rungon laudoitus ohenee noin pari millimetriä. Rungon sisälle kiinnitettiin pulteilla runkoa vahvistavat pitkittäisjäykkääjät (stringerit).
Kansikaaret ja ruffin kattokaaret valmistettiin laminoimalla muotoonsa hopeakuusilistoista. A.H. Buchananin suunnittelemissa veneissä kannen ulkoreunaan sijoitettiin 23 mm:n paksuinen teakista valmistettu scantäkki, joka kiinnitettiin ulkoreunasta runkolaudoitukseen ja sen toinen reuna kansipelkkaan. Tämän jälkeen kansikaariin kiinnitettiin ruuveilla 23 mm paksut teaklistat. Myöhemmin tehtävissä veneissä kansi valmistettiin 12 mm:n teakvanerista, jonka päälle liimattiin ja ruuvattiin 12 mm:n teaklistat. Kansi saumattiin ja hiottiin.
Eino Antinoja ja Tauno Rouhiainen rakensivat ruffin ja istuinlaatikon. Risto Kristeri valmisti ”Najadin” sisustuksen. Mastot ja puomit valmistettiin hopeakuusesta liimaamalla. Kevytmetallimastot tulivat käyttöön jo vuonna 1948.
Kirjan voi tilata Kirjasta otetaan vain pieni painos ja sitä ei löydy kirjakauppojen hyllystä, mutta jos joku sellaisen haluaa ostaa, niin kirjaa (hintaan 28,50 euroa + postikulut) voi tiedustella Ilpo Kauhasen vaimolta sähköpostitse: pirkko.kauhanen@pp.inet.fi
Sarja veneenveistäjä Risto Kristeristä ja Seppo Mäkelästä ja heidän veistämöstään jatkuu.
