Kolmen sukupolven Tuoppi 2021
Vuoden 2021 tuoppiin päätettiin osallistua kolmen sukupolven voimin. Olemme vuosien 1990-2021 aikana tehneet ja teettäneet Ali-Babaan lukuisia remontteja ja peruskorjauksia. Yhtenä kannustimena on ollut ajatus pitää vene siinä kunnossa, että se kestää seuraaville sukupolville. Yllä oleva kuva on Ali-Babasta ennen kuin sen kyljet oli pakko maalata, koska niitä ei voinut enää hioa.
Miksi on kannattanut sijoittaa niin paljon resursseja veneeseen, joka on aikoinaan rakennettu ajatuksella, että ei sen tarvitse kestää useamman sukupolven ajan.
Tähän kysymykseen ei ole vain yhtä vastausta.
Tuon seuraavaksi esiin muutamia seikkoja, jotka ovat saaneet meidät panostamaan Ali-Babaan summia, joita ei koskaan saada takaisin, jos myisimme veneen.
1. Veneluokka on ainutlaatuinen, se on oikeastaan Hain kanssa ainoa puhtaasti suomalainen luokka. Luokan historiaan kytkeytyy merkittävä määrä suomalaisen kilpapurjehduksen henkilöitä. Käytännössä lähes kaikki suomalaiset kilpapurjehtijat, joilla oli kytköksiä muun muassa kuutosluokkaan, omistivat tai purjehtivat A-veneillä.
2. Ali-Baban on suunnitellut suomalaisen venesuunnittelun ehdoton kärkinimi: Gösta Kyntzell.
3. Vene on rakennettu Wileniuksen veistämöllä Porvoossa, josta laskettiin vesille kilpapursien eliittiä.
4. Ali-Baban historiaan liittyvät monen suomalaiset talouden ja kulttuurin vaikuttajat. Veneeseen voidaan ajatella sisältyvän aineetonta kulttuurista lisäarvoa.
5. Ymmärrys siitä, että tällaisen veneen omistajan velvollisuus on säilyttää vene tuleville sukupolville.
6. Kiintyminen veneeseen, ylpeyttäkin tuntien, mikä purjehtii hyvin.
Seuraavassa pieni katkelma, joka tiivistää tunteeni Ali-Babaan.
A-vene ”Ali-Baba” syöksähtää myötäaaltoa alas. Se surffaa! Tuulta on reilusti yli kymmenen metriä sekunnissa. On meneillään surullisen kuuluisa vuoden 1993 Viaporin Tuoppi, jossa mastoja katkeili ja veneitä ajautui rantakallioille.
Vauhti kaivaa veneen rungon parrasta myöten aaltoon, joka pirstoutuu helmeileväksi kuohuksi sivukansille. Melkein 11-metrinen mahonkirunko värisee ja soi kuin mandoliini. Keula puskee seuraavaan aaltoon ja tunkeutuu siihen, vesi nousee aivan keulan tasalle.
Nouseeko keula vai painuuko se aaltoon? Keulan muodon kantavuus alkaa nostaa venettä, ja aallon huipulta vain muutamia pärskeitä lentää keulakannelle. (Yrjö Klippi/Purjehtivat Klassikot 2015)
HISTORIAA
”Ali-Baba” syntyi Gösta Kyntzellin piirustuspöydältä. Kyntzell on antanut veneen rungolle muodon, joka on nopea purjehtia, ja joka elää täydellisessä sopusoinnussa rannikkomme aallokon kanssa. Kyntzell oli yksi tuotteliaimmista suomalaisista suunnittelijoista ja hän myös purjehti itse kilpaa suunnittelemillaan veneillä. Hän suunnitteli vuosien saatossa muun muassa saaristoristeilijöitä, kakskakkosia, metriluokkia, viitosia, kuutosia ja A-veneitä.
Uusi luokka syntyy
A-veneen luokkasääntö virallistettiin vuonna 1935 ja ensimmäinen vene rakennettiin seuraavaksi kesäksi. Kaiken kaikkiaan A-veneitä rakennettiin Suomessa 28 kappaletta. Sääntö luotiin Suomen Purjehtijaliiton aloitteesta, ajatuksena oli synnyttää rakennuskustannuksiltaan selkeästi kuutosia edullisempi kilpaluokka, joka soveltuisi myös matkapurjehdukseen.
A-veneet ovat konstruktioveneitä ja ne on säännössä määrätystä kajuutasta ja makuupaikoista huolimatta rakennettu kilpakäyttöön. Ne tehtiin kuutosten tavoin mahdollisimman keveiksi.
Ensimmäisissä suunnittelija Birger Slotten piirustuksissa uusi venetyyppi oli nimetty Skärklass 30 A:ksi. Slotten vuonna 1936 suunnittelema ”Lilith”, joka tehtiin E. A. Kreanderille, oli mitoiltaan 11 metriä pitkä ja 2 metriä leveä. Runko rakennettiin mahongista, kaaret, pohjastukit ja emäpuu tammesta. Kajuutta, sisustus, istumalaatikko ja turkki tehtiin myös mahongista. Kansi oli kuusesta, ja päällystettiin ajan tyyliin kankaalla, joka sitten maalattiin. Kannen uloimmat mahonkiset reunalaudat viimeistelivät lopputuloksen taulun kehysten lailla. Masto valmistettiin oregonmännystä. Seuraavana vuonna insinööri Birger Slotte suunnitteli Frisk Bris-lehdessä esitellyn piirustuksen mukaan ”lahtelaiselle purjehtijalle” Erikoisluokka 30 A -veneen. Yhtenä erona vuoden 1936 suunnitelmaan on se, että piirustuksessa käytettiin suomen kieltä. Luokka oli myös nimetty Erikoisluokka 30 A:ksi. Nimestä katosi nopeasti ilmeisesti purjepinta-alaan viitannut luku 30. Lahtelaiselle purjehtijalle suunnitellussa veneessä todellinen purjepinta-ala oli 33,14 m2.
Frisk Brisin kesän 1938 tapahtumakatsauksessa kerrotaan, kuinka kautta hallitsi suvereenisti kamreeri G. Weckmannin omistama ”Ingeborg”, jonka ruorimiehenä oli taitava C.V. Bremer. Myöskin reippaammassa tuulessa väläytti Kreanderin omistama Lilith voittaen muutaman kilpailun. Katsauksessa todetaan, että Porvoolaisen Kyntzellin piirtämä uusi A-vene ei näyttäytynyt kuin muutaman kerran Helsingin vesillä, joten siitä ei voinut vielä sanoa mitään painavaa. Sen sijaan E. Vikmannin ”Signe” osoitti syksypuolen kilpailuissa, että se tulisi ottaa huomioon seuraavalla kaudella.
Ihanteellinen A-vene
Välirauhan aikana, Talvisodan jälkeen – kukaanhan ei silloin tiennyt, että rauha osoittautuisi väliaikaiseksi – kilpapurjehdus nosti jälleen reippaasti päätään. Gösta Kyntzell oli suunnittellut kesäksi 1941 peräti kolme uutta A-venettä: johtaja Rafael Jaatiselle ”Junin”, joka nykyään tunnetaan nimellä ”Bellona”, ja toisen vapaaherra G.W. Wredelle, joka sai, kuten sitä luonnehditaan Frik Bris -lehdessä, sointuvan nimen ”Ali-Baba” (Alla kuvia Ali-Baban sisustuksesta). ”Juni” ja ”Ali-Baba” olivat sisarveneitä, eli ne rakennettiin samoilla piirustuksilla. Juhlavuoden kunniaksi valmistui myös A-vene ”Inga Lill XXX.
Kyntzell suunnitteli itselleen joka kesäksi uuden veneen, jolla hän menestyksellisesti kilpaili. Kaikki Kyntzellin itselleen suunnittelemat veneet saivat hänen vaimonsa mukaan nimen Inga Lill, roomalaisilla järjestysnumeroilla erotettuina. Vuosi 1941 oli Kyntzellin kolmaskymmenes Inga Lill -sarjassa.
ALI-BABAN KAUPPAKIRJA
Ali-Baban kauppakirja vuodelta 1941
Allekirjoittanut Ludvig Wilenius sitoutuu täten siihen,
että insinööri Gösta Kyntzell rakentaa ja toimittaa Erikoisluokka A veneen
heinäkuun 1.1941 mennessä. Vene rakennetaan pääosin yhdenmukaiseksi
Inga Lill XXX kanssa mahongista, emäpuu ja steevit tammesta ja lyijykölillä.
Kaaret tehdään tammesta, kansi-palkit kuusesta sekä kansi Oregon männystä
kapeina rimoina ja saumat kitattuina. Penkit, turkit, kajuutan sivut, kaapit,
ja luukut mahonkia. Materiaalien dimensiot luokan vaatimusten mukaisesti,
masto kuusesta. Kaikki kannen helat kromattua messinkiä sekä rikin helat
ja taotut osat galvanisoitua terästä. Seisova ja juokseva riki priima vaijeria
ja köysistöä, blokeissa patenttilevyt. Vene lakataan ja maalataan huolellisesti
tilaajan toivoman värisävyn mukaan. Veneen mukana toimitetaan seuraava
varustus: ankkuri köysineen, hinausköysi, 2 kiinnitysköyttä, airot, puoshaka,
pumppu, pytsi, svaabeli, levankiharja, 4 fendaria, 1 pelastusrengas,
3 pelastusliiviä, 3 lyhtyä, kompassi, 4 patjaa ja mahonkijolla.
Vene toimitetaan Helsinkiin hintaan mk 90 000,
josta tilauksen yhteydessä maksetaan mk 30 000,
mk 30 000 kun se on kansivalmis, sekä loppu toimituksen yhteydessä.
Vene on varattu vapaaherra G. W. Wredelle, Helsingistä.
Veneen tulee olla palovakuutettu rakennusaikana.
Porvoo, huhtikuun 1, 1941
Mk 30 000:- (kolmekymmentatuhatta) kuitataan täten saaduksi.
L. Wilenius
HINTA VERRATTUNA VUODEN 2020 HINTOIHIN
Mielenkiintoinen vertailu veneen hinnan ja palkkatason mukaan kertoo, että vuonna 1941 teollisuudessa työskennelty henkilö ansaitsi vuodessa noin 30 000 markkaa.
Veneen ostoon hän olisi tarvinnut kolmen vuoden palkat. Vuonna 2020 suomalaisten keskipalkka oli noin 3 000 euroa. Veneen ostoon hän tarvitsisi noin kahdeksan kuukauden palkan.
Vuoden 1941 rahamäärä 90 000 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2020 oli 23 500 euroa.
VERRATAANPA VENETTÄ NYKYMALLIIN
Ali-Babaa ei varmaan suoraan voi verrata saman pituiseen tämän päivän veneeseen, mutta tehdään se kuitenkin. Vertailussa on tietenkin huomioitava nykyisen veneen varustetaso moottoreineen.
Grand Soleil 34
“Grand Soleilin historian ensimmäinen malli oli vuonna 1973 esitelty Grand Soleil 34. Uusi Grand Soleil 34:n on erittäin suorituskykyinen ja samalla helposti hallittava racer/cruicer. Veneen on suunnittellut Skyronlab Design ja se on optimoitu IRC-kilpailuihin.
Hinta vapaasti tehtaalla veroineen: 209 600 €
Valmistaja: Cantiere del Pardo. Valmistusmaa: Italia. Pituus: 10.70 m. Leveys: 3.60 m. Syväys: 2.17 m. Paino: 4900 kg. Moottori: Volvo Penta. Teho: 20.” (myyjän tekstiä)
(Keskipalkkainen henkilö tarvitsisi veneen ostoon noin 70 kuukauden palkat (melkein kuusi vuotta).
VIELÄ LISÄÄ HISTORIASTA
A-vene oli vetovoimainen luokka. Hyvin monet sen ajan huomattavat purjehtijat siirtyivätkin A-veneisiin. Kilpailutoiminta oli vilkasta ja veneillä purjehdittiin ahkerasti. Osoituksena on insinööri Ragnar Krogiuksen kuvaus tämän uudesta ”Cupitasta”:
”A-vene on mielestäni aivan ihanteellinen vene. Mukaan mahtuu kolmesta neljään matkustajaa, toisaalta veneen käsittelyyn matkapurjehduksella riittää kaksi ihmistä. A-vene on perhevene, se on tilava ja myös nopea. A-veneessä on kiinteä sisustus, tämä tekee siitä kuutosia asumiskelpoisemman. Olen itse purjehtinut matkapurjehdusta kuutosilla, joten tiedän mistä puhun. Chupitan masto seisoo kannella ja tästä järjestelystä minulla on vain hyvää sanottavaa. Kajuutta on tilavampi ja ratkaisu tarjoaa enemmän mahdollisuuksia sisätilojen suunnitteluun. Uskon että A-veneluokalla on edessään valoisa tulevaisuus. Edellisen maailmansodan jälkeen purjehduskulttuuria alettiin rakentaa suhteellisen pienillä veneillä. Uskon että olosuhteet tämän sodan jälkeen tulevat olemaan samankaltaiset. A-vene tulee olemaan yksi suurimmista venetyypeistä, joita ihmisillä on varaa rakentaa.” (Frisk Bris 2/1944)
Epäonnistunut uudistus
Ensimmäisenä valmistunut ”Ingeborg” (Nyk. Amie) rakennettiin vuonna 1936 ja viimeinen suomalainen A-vene ”Elise” vuonna 1952. Keskeisiä suunnittelijoita olivat Gösta Kyntzell ja Birger Slotte. Luokka oli nimenomaan suomalainen (luokan nimenä käytetään usein muotoa finsk särklass A), mutta myös Ruotsissa rakennettiin muutamia veneitä. Esimerkiksi A-vene ”Eva” rakennettiin Ruotsissa arpajaisvoittoveneeksi ja ostettiin Suomeen vasta 1990-luvulla.
A-vene oli tärkeä kilpailuluokka
A-vene oli tärkeä luokka erityisesti 1930-40 -luvuilla. Helsingfors Segelklubb perusti A-venepokaalin vuosikokouksessaan marraskuussa vuonna 1938. Myöskin Suomenkielinen Pursiseura perusti uudelle luokalle oman palkinnon vuonna 1939. Kilpailutoiminta oli vilkasta, ja monet tunnetut suunnittelijat ja purjehtijat olivat mukana vaikuttamassa luokan kehittymiseen.
A-veneen asema kiinnostavana kilpailuluokkana pyrittiin säilyttämään, ja siksi sääntöä uudistettiin vuonna 1952. Muun muassa purjepinta-alaa kasvatettiin ja syväystä lisättiin. Sääntöuudistus ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Useimpien vanhojen veneiden takiloihin tehtiin sallitut muutokset, mutta uuteen sääntöön ei rakennettu kuin yksi uusi vene, ”Elise”, joka komeilikin vuosina 1952-53 tuloslistojen kärjessä.
Alla kuvat vuoden 2001 Hangon regatasta. Ali-Baba oli voittanut luokan. Pinnassa oli Jaakko Lahtinen (oik.) Yrjö Klippi ja Kustaa Lahtinen (vas.). Veneet vasemmalta: Kismet, Filou, Eeva ja Ali-Baba.
Matkaveneilyn ylellisyyttä
A-vene Ali-Baba oli herrasväen vene. Sen hinta tämän päivän kurssiin muutettuna oli noin 23 500 euroa + purjeet (Mitä mahtaisi maksaa teettää nyt samanlainen vene?). Tällä summalla sai veneen, jossa oli makuupaikat neljälle. Useimpien veneiden käyttötarkoitus oli kilpapurjehdus ja regatat olivat pääosin etelärannikolla. Kilpailusta toiseen oli useimmiten ainakin yhden päivämatkan purjehdus.
Asuminen ja eläminen A-veneessä oli mahdollista, vaikkakin verrattuna nykyisiin matkaveneisiin huomattavasti askeettisempaa. Useimmissa veneissä kajuutan sisustus oli samankaltainen ja se kertoi uudenlaisesta ajattelusta, jonka mukaan myös kilpaveneessä matkustusmukavuus otettiin huomioon. Avotilan penkkien alle tehtiin veneen molemmille puolille pistopunkat. Näin saatiin hyvät nukkumapaikat kahdelle ilman, että niitä tarvitsi sijoittaa matalan keulakannen alle. Kajuuttaan sijoitettiin molemmille puolille pienet kaapistot, joista toisessa oli yksiliekkinen keitin. Kaapistojen keulan puolella oli niin ikään nukkumapaikat kahdelle.
Kajuutan korkeus teki mahdolliseksi istua mukavasti. Koska masto seisoi kannella, sisällä oli tilavamman tuntuista kuin maston tullessa kannesta läpi emäpuun päälle. Myöskin kilpailtaessa oli keulagastin helpompi toimia purjeiden kanssa, kun kulku keulaluukulle oli esteetön.
Esimerkiksi ”Ali-Babassa” on kannen alla maston kohdalla kolme jykevää tammipalkkia, jotka on tuettu veneen kyljen paksumpiin kaariin metallisilla kauniisti muotoilluilla tukirakenteilla.
A-veneiden omistajat panostivat paitsi kilpailemiseen, myös asumiseen ja laadukkaaseen elämiseen veneissään; niihin saatettiin jopa teettää omat astiastot. Veneiden historiaan liittyvästä arvostuksesta kertoo ”Ali-Baban” nykyiselle omistajille, Anu ja Yrjö Klipille tullut yllättävä puhelu:
-Päivää. Teillähän on nykyään ”Ali-Baba”? Me omistimme ”Ali-Baban” aikanaan. Järjestelimme isäni kuoleman jälkeen kesäpaikassamme vintillä olleita isäni tavaroita, ja löysimme ”Ali-Baban” alkuperäiset astiat.
-Voisiko niitä mahdollisesti saada katsoa, jotta voisimme teettää niiden mukaan samanlaiset?
-Olemme kyllä ajatelleet, että saatte ne. Ne kuuluvat veneelle.
Teksti: Yrjö Klippi
Kuvat: Yrjö Klippi, Pyry Klippi, Kristian Rämö, Niko Nuotio, Pekka Ervamaa ja Jorma Rautapää
Lähteet: Puuvene-lehtiä, Purjehtivat Klassikot, Puuvene Suomessa, Purjehdus Suomessa, Erikoisluokka A