Vene 2019 -messuilla ei montaa purjevenettä näkynyt. (Copyright: Messukeskus / Heidi Koivunen)
Vene 2019 –messujen alkaessa Finnboat julkisti tilastonsa venemyynnistä vuonna 2018. Yksi luku hätkähdytti. Yli 6,1-metrisiä (20 jalkaa) uusia purjeveneitä rekisteröitiin koko maassa vain 15 kappaletta!
Verrattuna aikaisempiin vuosiin luku on käytännössä nolla. Suomessa ei enää hankita purjeveneitä jollia ja muita pieniä kevytveneitä lukuunottamatta.
Jos Suomi eläisi syvässä lamassa, muutos olisi helposti ymmärrettävissä. Sen sijaan takana on voimakas nousukausi ja työllisyysasteen nousu. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti suurituloisimman kymmenyksen – jonka voisi kuvitella ostavan purjeveneitä – tulot ovat kasvaneet reaalisesti peräti 4,4 prosenttia.
Puuvenepuolella tilanne on näkynyt pitkään. Suuria purjeveneitä ei ole rakennettu. Vuonna 2006 rakennettu Kuutonen Sara af Hangö lienee yksi viimeisistä uusista suurista puisista purjeveneistä.
Purjehdus on vaativaa. Siihen tarvitaan enemmän taitoa kuin autolla ajoon. Suomalainen kausi on myös lyhyt ja useimmiten kylmä – joskaan ei ehkä kesällä 2018.
Ehkä ihmisten mukavuudenhalu aloitti kierteen, joka on johtanut ei ainoastaan puisten mutta myös lasikuituisten purjeveneiden loppuun suomalaisten veneilijöiden markkinoilla. Veneiden oli oltava suurempia, paremmin varusteltuja ja mukavia. Ajatus retkeilystä 1970-luvun tapaan Kansanveneellä tai H-veneellä ei enää sytyttänyt nykyurbaania ihmistä. Niinpä keskiluokalle jollain tavoin rahoitettavissa olevat veneet vain katosivat markkinoilta. Perheasunnon hintainen vene, jonka ylläpitokustannukset ovat pahimmillaan yli tuhat euroa vuodessa, ja jota voi käyttää neljänä kuukautena, on harkittavissa oleva rahankäyttökohde vain hyvin harvalle. Ja näiden harvojen ajasta kilpailevat monet muut harrastukset.
Vesille suomalaiset kuitenkin haluavat. Alle 5,5-metristen veneiden myynti kasvoi viime vuonna 23 prosenttia. Myös osa moottorilla kulkijoista haluavat kantaa korkensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sähkömoottorien myynti kasvoi 70 prosenttia. Niitä ostettiin juuri pieniin veneisiin. Valitettavasti myös suurten polttomoottorien myynti kasvoi.
Uusien purjeveneiden myynnin päättyminen on merkki tervehtymisen pakosta. Jos Suomessa aiotaan purjehtia vielä vuosikymmenien päästä, on palattava kohtuullisuuteen. Esimerkiksi Kansanvene on nimeään myöten ajatuksena juuri sitä, mitä purjehdus nyt tarvitsee.
Juha Aromaa