Selatessani vanhaa Puuvene-lehteä (vuodelta 2008) osui silmiini erittäin ajankohtainen (näin vaalien alla), Juha Aromaan kirjoittama, kolumni.
Puuveneilyn sydän on puu. Jos puussa ei olisi jotain aivan erityistä, ei olisi tilausta Puuvene-lehdelle, ei olisi puuveneveistäjien ammattikuntaa, ei olisi puuveneilijöitä. Olisi vain veneilijöitä riippumatta siitä, mistä materiaalista heidän veneensä on tehty.
Kuvassa on perinteisen puukäsityön ja tietotekniikan kädenpuristus. Rakenteilla olevan Lightning-luokan veneen puuosista suurinosa on tietokoneleikattu puusta. Ympäristömme kannalta on tärkeää, että puuveneiden rakentamisen tekniikoita kehitetään kilpailukykyiseksi, muuten mustat pilvet varjostavat veneilyn tulevaisuutta.
1960 ja 1970-luvulla luulimme löytäneet öljystä tehtävästä lasikuidusta uuden, uljaan ja modernin ratkaisun, joka tekisi veneilystä helppoa. Nyt tiedämme, että erehdyimme. Lasikuidun tien pää näkyy jo, kun öljyn maailmanmarkkinahinta nousee edelleen. Ajatuksella ja luonnon tasapainoa kunnioittaen kasvatettu puu on tulevaisuuden ratkaisu, veneilyn elävä sydän.
Puun tekee erityiseksi se, että se elää. Se on ihmiselle elintärkeä, ja se muuntuu moneen ihmisen tarpeeseen – mutta vain, jos sitä käytetään varoen ja kunnioittaen.
Puun elintärkeä tehtävä on sama kuin muidenkin yhteyttävien kasvien. Se nielee ilmakehästämme hiilidioksidia ja muuttaa sen hapeksi. Asia on tullut erityisen ilmiselväksi nyt, kun kovapäisimpienkin on uskottava, että maankuoren hiilivarojen hillittömän raivokas polttaminen viimeisen 150 vuoden aikana on lämmittänyt ilmakehämme. Tämä ei muuten ole aivan uusi juttu: vuonna 1896 ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius varoitti Philosophical Magazine and Journal of Science -lehdessä hiilidioksidin lisääntymisen vaikutuksesta ilmakehän lämpötilaan.
Suomalainen mänty tekee tehtävänsä ja nielee hiilidioksidia niin kauan kuin kasvaa ja pysyy hengissä. Lopulta käy kuten elämässä käy, elämä loppuu, ja puu kuolee. Kuoleva puu lahoaa ja vapauttaa hiilidioksidin. Luonnossa systeemi pysyy tasapainossa, kuolevan puun tilalle kasvaa uusia puita.
Nyt puuta lähestyy veneveistäjä moottorisahan kanssa. Saha katkaisee puun elämän ja hiilidioksidin muuttaminen hapeksi päättyy. Veneveistäjä ryhtyy työhönsä ja alkaa muuttaa mäntyä veneeksi. Siinä työssä on tärkeä vaihe: hän kyllästää puun ja lopettaa sen hapettumisen – parhaimmassa tapauksessa hän tekee sen toisella luonnontuotteella pellavaöljyllä. Jotta homma olisi kestävää, samaan aikaan metsässä on kasvamassa toinen mänty kaadetun tilalle.
Nyt on helppo nähdä puuveneen ekologinen tasapaino. Jos kaadetusta männystä tehty vene kestää pitkään, mitään pahaa ei ole tapahtunut. Sillä aikaa kun onnellinen veneilijä käyttää venettään, puu ei muutu hiilidioksidin lähteeksi. Vasta kun vene lopulta päätyy lahoamaan saunan taakse tai poltetaan juhannuskokossa, hiilidioksidi vapautuu ilmakehään. Jos kuitenkin veneen käyttöiän aikana metsään on kasvanut toinen mänty nielemään hiilidioksidi, veneilijä voi olla tyytyväinen.
Nyt seuraa kysymys siitä, mitä puuta voi veneenrakentamiseen käyttää. Laji ei saa olla uhanalainen, veneilijähän ei halua tappaa mitään lajia sukupuuttoon. Suomalaisessa metsässä olevia puulajeja voi käyttää huoletta, kunhan ne eivät ole viimeisistä luonnonvaraisista metsistämme. Viimeiset luonnontilaiset Ylä-Lapin 350 vuotta ovat arvokkaita pitää pystyssä, kun niistä ei kuitenkaan voi rakentaa 350 kestäviä veneitä.
Puuveneeseen on aina kuulunut oleellisesti mahonki. Tämä onkin jo hankalampi kysymys. Monet mahonkilajit ovat uhanalaisia, ja metsät joissa mahonkia kasvaa, ovat ihmiskunnan elintärkeät keuhkot. Montaa lajia kaadetaan sademetsistä laittomasti, kuten khayaa, acajouta ja afrikkalaista mahonkia. Monet khaya-lajit ovat uhanalaisia.
Vuosikymmeniä vanhan mahonkiveneen omistajan ei enää tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Kun mahonki on jo aikanaan kaadettu, nyt kannattaa tietysti pitää vene pinnalla niin kauan kuin se vain suinkin onnistuu. Sitten vasta kun kylkilauta on vaihdettava, täytyy pohtia, mistä mahongin hankkii. Sitäkin on saatavilla – tosin vähän – kestävästi tuotettuna. FSC-sertifiointi on hyvä tienviitta, jos haluaa varmistua, ettei tietämättään ole aiheuttamassa vahinkoa.
