Sukupolvelta toiselle

Sukupolvelta toiselle

Joululahjalistalle oli tarjolla monta hyvää kirjaa. Löysin kirjoista ainakin yhden punaisen langan: kuinka vene yhdistää ihmisten ja meren tarinan sukupolvesta toiseen.

Kirjoitin taannoin Puuvene-lehdessä vedestä elämän eliksiirinä, lähinnä kemiallisena yhdisteenä, joka on välttämätön elämälle. Vedellä on myös monta muuta ulottuvuutta, yksi niistä on kulttuurinen. Moni ainutlaatuinen laji on päätynyt teorian mukaan Galapagos-saarille vahingossa puunkappaleilla kelluen mantereelta. Ihminen älysi rakentaa tarkoituksella itselleen lautan, jolla saattoi ylittää joen ja uskaltautua merellä horisontin taakse.

Suuret imperiumit rakennettiin purjehtimalla. Roomalaisille Välimeri oli meidän meri. Valtakunta pysyi pystyssä legioonalaisten lisäksi taidolla purjehtia. Vaikka roomalaiset olivat kovia tienrakentajia, tavaraa ja ihmisiä piti viedä Välimerta ristiin rastiin laivoilla.

Seuraavat suuret imperiumit syntyivät, kun portugalilaiset ja espanjalaiset löytöretkeilijät uskaltautuivat purjehtimaan yhä kauemmas ja kauemmas. Yltiöpäinen italialainen Genovan tasavallan asukas, Cristophorus Columbus mietti, että Intiaan pääsisi myös toista kautta. Aragonian ja Kastilian kuningaspari Ferdinand ja Isabel, jotka olivat juuri saaneet lyötyä muslimit Granadassa, kaivoivat kuvettaan ja rahoittivat Columbukselle kolmen laivan laivueen. Jos tämä purjehdus olisi jäänyt purjehtimatta, maailmanhistoria saattaisi olla ratkaisevasti toisella mallilla – paremmalla vai huonommalla, sitä voi miettiä Amerikan alkuperäiskansojen tai hollywoodilaisen näkökulmasta.

Suuria purjehtijoita olivat myös englantilaiset. Imperiumi, jossa aurinko ei koskaan laskenut, oli luotu purjehtimalla. Sitä pitivät yllä kaikilla maailman merillä purjehtivat sotalaivat ja kauppa-alukset, jotka toivat maailman rikkaudet Lontooseen. On väitetty, että hevosmiestaito on välttämätön valtakuntien ylläpitoon. Purjehdustaidolla on ollut varmasti vielä suurempi merkitys.

Maailmanvaltiaiden purjehdustaito on hiljalleen tuonut oheensa purjehdusurheilun. Britannian elintaso nousi niin, että yläluokalla oli aikaa mitellä purjehdustaidosta keskenään. Maailman vanhimman pursiseuran tittelistä kuitenkin kiistellään. Royal Cork Yacht Club on perustettu vuonna 1720 ja Nevan  pursiseuran sanotaan olevan perustettu vuonna 1718. Erikoista kyllä, myös Cork on kaukana Lontoon rikkauksista Irlannissa. Uusilla maailmanvaltiailla oli kuitenkin kyky purjehtia hyvillä veneillä nopeasti myös huvikseen. Nousevan Yhdysvaltojen ja Britannian kaksinkamppailulle syntynyt America’s Cup on edelleen purjehduksessa ikonien ikoni.

Hoveista purjehdus harrastuksena alkoi levitä nopeasti paremmin toimeentulevan väen keskuuteen. Purjehdus porvarillistui, kun kauppiaat ja teollisuuspohatat alkoivat kiinnostua kauniista veneistä. Kilpailuhenkeä heillä oli varmaan jo muutenkin. Näiden ihmisten innostus ja raha loivat metriluokat, joista saamme nauttia edelleen.

Samaan aikaan toisaalla purjehdus oli toimeentuloa ja kamppailua elämästä ja kuolemasta. Monet muistavat taannoisen televisiosarjan Myrskyluodon Maijasta, joka karulla tavalla kertoi ankarasta elämästä Ahvenanmaan saaristossa. Samanlainen tarina on kirja-arvioissa esitellyssä kirjassa Emilistä ja hänen prikistään. Korutonta purjehdusta, joka kaikesta koruttomuudestaan huolimatta on silti ollut kaunista, jopa intohimoista taistelua luonnonvoimien ja talouden kovien lainalaisuuksien kanssa. Tätä perinnettä ylläpitävät ne, jotka tänä päivänä rakentavat talonpoikaisveneitä ja kunnostavat vanhoja purjealuksia.

Viaporin Tuoppi on hieno kohtaaminen. Siellä samaan laituriin kiinnittyvät kummankin perinnelinjan ylläpitäjät. Samalla radalla purjehtivat niin storbåt kuin Blue Marlin, jotka taustoiltaan edustavat maailmoja, joilla ei vuosikymmeniä sitten ollut minkäänlaista yhteistä kosketuskohtaa – paitsi meri ja tuuli, jotka ovat aina olleet kaikille yhteisiä ja jakamattomia, todellista luonnon yhteyttä. Nyt 2010-luvun puolivälissä nämä kaksi maailmaa voivat olla sananmukaisesti kylki kyljessä, kiitos niiden ihmisten, jotka ovat nähneet arvon erilaisten perinteiden vaalimisessa.

Viaporin Tuoppi on hieno kohtaaminen. Siellä samaan laituriin kiinnittyvät kummankin perinnelinjan ylläpitäjät. Samalla radalla purjehtivat niin storbåt kuin Blue Marlin, jotka taustoiltaan edustavat maailmoja, joilla ei vuosikymmeniä sitten ollut minkäänlaista yhteistä kosketuskohtaa – paitsi meri ja tuuli, jotka ovat aina olleet kaikille yhteisiä ja jakamattomia, todellista luonnon yhteyttä.

Kun 1930-luvun lopussa suunniteltuun Lightningiin astuu teini-ikäinen kippari, kun kuutosten, kasien ja muiden klassikoiden kannella on nuoria purjehtijoita ja kun nuoret miehittävät storbåtin, jotain arvokasta siirtyy sukupolvelta toiselle. Katkeamaton ketju ihmisen, veden ja tuulen yhteyttä, jonka avulla olemme ihmisyhteisöämme rakentan

0 kommenttia

Kommentoi