Helsingin kaupungin liikuntalautakunta käsitteli Ouritsaaren tulevaisuutta torstaina 8. joulukuuta 2016. Saarella oleva perinteinen venetelakka saa jäädä.
Telakkaa pidettiin jo menetettynä, kun kaupunki irtisanoi vuokrasopimuksen vuonna 2015. Tarkoituksena oli tehdä tarveselvitys, mikä olisi saattanut tarkoittaa telakkatoiminnan loppumista.
Liikuntalautakunta päätti kuitenkin toisin. Julkisuudessa lautakunnan puheenjohtaja Riku Ahola kertoi ihmisten olleen ahkerasti yhteydessä telakan säilyttämisen puolesta. Ahola totesi myös, että telakan lopettaminen olisi merkinnyt perinnepuuveneharrastajien yhteisön hajoamista.
Ouritsaarella toimiva venetelakka Lindgren on viimeinen Hietaniemen ja Lapinlahden saarilla toimiva telakka. Salmisaaren hiilivoimala ja Länsiväylä ovat peittäneet alleen joukon muita alueen saaria. Niitä olivat muun muassa Stora Bässen, Lilla Bässen, Märrholm, Skällaren, Busholm ja Uttergrund. Vuonna 1919 perustettu pursiseura HSK toimi Skällarenilla ja Stora Bässenilla 1930-luvulle saakka, jolloin Lauttasaaren sillan rakentaminen pakotti seuran muuttamaan sillan meren puolelle Lauttasaaren Vattuniemeen.
Ouritsaari on itse asiassa alunperin useampi pieni saari, joiden nimi oli Örnholmarna. Nimi käännettiin ensin suoraan suomeksi, ja saaria kutsuttiin Kotkasaariksi. Nykyinen suomenkielinen nimi on tullut käyttöön 1940-luvulla. Ensimmäinen saarella toiminut telakka on ollut vuonna 1908 perustettu Örnholmens Båtvaf. Nykyinen telakka on toiminut saarella lähes sata vuotta. Otto Evart Lindgren perusti telakan ja veneveistämön 1920-luvun alussa.
Liikuntalautakunnan päätös on hyvä uutinen monella tavalla. Lautakunta on arvostanut sekä kulttuurihistoriaa että sitä ylläpitävien ihmisten yhteisöllisyyttä. Lautakunta on myös osoittanut, että kaupunkilaisten aktiivisuus ei ole hukkaan heitettyä. Erinomainen kulttuuriteko.