Veneenveistäjä Risto Kristeri ja Salmisaaren veistämö

Veneenveistäjä Risto Kristeri ja Salmisaaren veistämö

Ilpo Kauhanen on kirjoittanut kirjan veneenveistäjä Risto Kristeristä ja Seppo Mäkelästä ja heidän veistämöstään. Kauhanen tunnetaan kirjoista Veneenveistäjä Eino Antinoja ja venesuunnittelija Hans Groop. Yllä kuva moottorivene Saukosta Ahvenanmaalla vuonna 1962. (Kuva: Jorma Valtonen. Merireserviläiset ry)

Puuvene.fi julkaisee Ilpo Kauhasen kirjasta sarjan, jossa kerrotaan Kristerin urasta Vallilan ammattikoulusta oman veistämön omistajaksi. Degerö Boat Oy rakentaa korkealaatuisia veneitä, joita viedään aina Japaniin asti.

Moottorivene ”Saukko”

Esimerkkinä Salmisaaren veistämön (Helsinki) tuotannon laadusta kertoo veistämöllä rakennettu moottorivene ”Saukko”. Se palveli Merireserviläiset ry:n koulutusaluksena vuodet 1959-1972. Veneessä oli makuupaikat kahdeksalle henkilölle. Veneen varustukseen kuuluivat kaikuluotain, radiopuhelin sekä radiosuunnin. Nämä olivat siihen aikaan harvinaisia merenkulun turvalliseen purjehdukseen ja koulutukseen kuuluvia navigaatiovälineitä.

Kun Eino Antinojan veistämöllä oli hiljaisempaa Risto Kristeri oli mukana vaihtamassa ”Saukon” laudoituksen molemman puolen ylimmät laudat ja skantäkin. ”Saukko” oli silloin Suomenlinnassa Susisaaren telakalla, jonka omisti Keijo Saarinen. Risto Kristeri muistaa hänet hyvänä venepuuseppänä.

”Saukon” pituus on 12,0 m, leveys 2,6 m ja syväys 1,2 m. Moottorina oli 45 hv:n Fordson Major diesel. Matkanopeus oli 8 solmua.

Kirjoittaja muistaa hyvin ”Saukon”, jolla oli laituripaikka Helsingin Moottorivenekerhon laiturissa. Vene oli omana aikanaan suurikokoinen vene, jonka hyvin suunnitellut linjat ja tarkoituksenmukainen muoto kohosivat venekerhon silloisten, pääasiassa pienikokoisten puurakenteisten moottoriveneiden yli.

Merireserviläiset ry  hankki  ”Saukon” seuraajaksi teräsrunkoisen ”Vesikon”, joka kooltaan ja linjoiltaan sopisi hyvin Välimeren hienoissa marinoissa kelluvien jahtien joukkoon.  ”Vesikolla” oli myös oma laituripaikkansa Helsingin Moottorikerhon satamassa.

Tauno Rouhiainen viimeistelee mahonkiveneen pohjaa. (Kuva: Håkan Sandblom/Risto Kristerin arkisto.)

Tauno Rouhiainen viimeistelee mahonkiveneen pohjaa. (Kuva: Håkan Sandblom/Risto Kristerin arkisto.)

Veneenveistäjä Tauno Rouhiainen
Risto Kristeri kertoo, että hänen esikuvansa veneveistäjänä oli Tauno Rouhiainen, joka antoi hänelle hyvin paljon korkean ammattitaitonsa kautta. Tauno Rouhiainen oli erittäin taitava kirveen käyttäjä, jonka jälki oli Riston Kristerin mukaan kuin höylällä tasoitettua. Tauno Rouhiainen oli syntynyt Liperissä. Siellä hän valmisti veljensä kanssa erinomaisia puisia soutuveneitä. Hän muutti Helsinkiin, jossa hänen työpaikakseen tuli Salmisaaren veneveistämö. Tauno Rouhiainen oli rakentamassa Eino Antinojan kanssa Heikki Sirenin ”Kuohuneitiä”. Sen valmistuttua Eino Antinoja perusti oman veneveistämönsä Huhmariin, jonne Tauno Rouhiainen ja Risto Kristeri siirtyivät veneveistäjiksi. Kun Eino Antinoja ryhtyi valmistamaan lujitemuoviveneitä, Risto Kristeri oli mukana valmistamassa  ensimmäisen S&S 6.6:n lestit. Tauno Rouhiainen erosi Eino Antinojan palveluksesta  vuonna 1970  ja teki pääasiassa veneiden korjauksia Sirpalesaaressa, jossa hän valmisti myös useita soutuveneitä irokosta, joka on Suomessa harvinainen veneenrakennusmateriaali.
DEGERO_KANSI_pieni
Kirjan voi tilata
Kirjasta otetaan vain pieni painos ja sitä ei löydy kirjakauppojen hyllystä, mutta jos joku sellaisen haluaa ostaa, niin kirjaa (hintaan 28,50 euroa + postikulut) voi tiedustella Ilpo Kauhasen vaimolta sähköpostitse: pirkko.kauhanen@pp.inet.fi

Sarja veneenveistäjä Risto Kristeristä ja Seppo Mäkelästä ja heidän veistämöstään jatkuu.