Melkein jokainen kilpapurjehtija on aloittanut tällä jollalla. Jollia on rakennettu maailmalla tuhansia ja taas tuhansia. Ensimmäiset puusta ja uudemmat lasikuidusta. Kuva Juha Niiniranta
VASTAUS VIIKON 21 KYSYMYKSEEN: Vene on 5.5m-luokan vene “Patricia of Finland”. Veneen suunnitteli Hans Groop vuonna 1979. Groopin tunnetuin vene on kuitenkin eittämättä H-vene. joita maailmalla on rakennettu noin 5 000 kappaletta.
Pursiseura Helsingfors Segelsällskap (HSS) käynnisti hankkeen, jonka tarkoituksena oli voittaa arvostettu Kultapokaali Suomeen. Veneen rakensi Inkoossa toimiva JI-vene. Vene rakennettiin siihenaikaan “muodíssa” olleella kylmälaminointitekniikalla.
Suomi pokaalijahtiin
Veneen kippariksi valittiin Matti Rouhiainen, joka oli HSS:n menestyksellisin kilpapurjehtija vuosikymmenten ajalta. Hän on voittanut lukuisia kertoja H-vene-mestaruuden. Hän siis kipparoi 5.5m Patricia of Finland –venettä, jolla Suomi oli haastajana luokan arvostetuimmassa Kultapokaali-kilpailussa. Rouhiainen saavuttikin miehistöineen hyvillä suorituksilla finaalipaikan ja päätyi toiseksi samanaikaisissa MM-kisoissa.
Vuonna 1953 Kultapokaali asetettiin kilpailtavaksi 5.5m-luokassa. Tässä luokassa suomalaisen veneen on kuudesti onnistunut tuoda arvokas pokaali jälleen Suomeen.
Vuonna 1985 Tom Jungel miehistöineen voitti Kultapokaalin ensimmäistä kertaa sen historian aikana Suomeen veneellä “Helena”, joka oli myös Groopin käsialaa.
Vuonna 1986 luokan “Grand Old Man” Johan Gullichsen voitti Suomen karsinnat ja myös Kultapokaalin veneellä “Tre Gubbar”.
Vuonna 1989 Henrik Lundberg voitti pokaalin kolmannen kerran Suomeen.
Vuonna 1995 Henrik Dahlman Hangon vesillä veneellä “DoDotoo”.
Vuonna 2011 Helsingin MM-kisojen yhteydessä palkinnon voitti NJK:n venekunta Kenneth Thelénin johdolla.
Vuonna 2012 Saksan Boltenhagenissa Johan Gullichsen voitti palkinnon jo toisen kerran viisvitosuransa aikana.
Kultapokaalin historia
Skandinaavisen Kultapokaalin historia alkaa Suomesta 1919, kun NJK lahjoitti näyttävän palkinnon vasta saavutetun itsenäisyyden ja purjehdusseurojen lipun kunniaksi. Palkinnolla oli Suomelle huomattava merkitys kansainvälisesti. Vuonna 1922 NJK luovutti palkinnon Pohjoismaiselle Purjehdusliitolle, joka asetti sen palkinnoksi kansaivälisesti kilpailtavaksi 6mR -luokassa. Skandinaavinen Kultapokaali on yksi maailman vanhimmista urheilupalkinnoista.
Kilpailun säännöt ovat yksinkertaisen selkeät. Jokaisella haasteen jättäneellä maalla on oikeus asettaa yksi haastaja ja pokaalin saa haltuunsa kolmanennen voiton jälkeen. Kolmen purjehditun kilpailun jälkeen vain voittaneilla veneillä on oikeus jatkaa kilpailemista. Kuutosluokassa pokaalista kilpailtiin lukuisia kertoja, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta tavoitteet saada pokaali Suomeen jäivät saavuttamatta.
Suunnittelija: Hans Groop
Rakentaja: JI-Vene, Inkoo
Materiaali: Cold laminated wood
Laskettu vesille: 1979
Deneen nimi: Patricia of Finland
Purjenumero: 030
Nykyinen sijainti: Vinterbro, Oslo Fjord, Norja
Patricia of Finland -veneen historiasta tiedetään seuraavaa:
FIN-030 Patricia of Finland
HSS (1979-1980)
SWE-062 Patricia
Per Skoglund (1980-1984)
NOR-037 Brith 3
Knut Johansson (1984-?)
NOR-037 Patricia
KNS, Norway (?-?)
NOR-037 Patricia
Christophe Brod (?-?)
Lähteet: Puuvene-lehti, Hans Groop -kirja (Ilpo Kauhanen) ja 5.5m-luokan sivustot