Suomalaiset ovat vuosikymmenien aikana tottuneet sellunkeiton turvaamiseksi luotuun maisemaan: hakkuuaukeaan pohjoismaiseen versioon plantaasista – puupeltoon, jossa on samanikäisiä koivuja tai mäntyjä riveihin asetettuna.
Paperiteollisuuden tarpeilla on ollut hyvä perustella vuonna 1948 annetusta harsintajulkilausumasta alkanut avohakkuumetsätalous. Nyt metsälaki on jo muuttunut, mutta samaa tahtia tarvitaan, sillä nyt olisi tarkoitus puun energiakäytöllä ja puupolttoaineilla olisi määrä pelastaa ilmasto.
Totuus on kuitenkin kolkko. Arvovaltaiset tutkijat ovat heittäneet kylmää vettä metsien polttajien – siis bensiininä, dieselinä tai hakkeena polttajien – niskaan.
Ensin maaliskuussa 68 tutkijan julkisessa kirjeessä todetaan ykskantaan, että “toteutuessaan hakkuiden ja puunkäytön lisääminen heikentää luonnon monimuotoisuutta ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.”
Sitten 23. toukokuuta ilmastopaneeli – eli 15 ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen huippututkijaa – kertoo, että “hakkuiden ja puunkorjuun lisääminen pienentää Suomen metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin verrattuna tilanteeseen, jossa niitä ei lisätä.”
Suomi, Ruotsi, Puola ja Itävalta ajavat Euroopan unionissa linjaa, jossa puunpolttoon tarvittavaa hakkuiden kasvua ei tarvitsisi huomioda, koska Suomessa metsät pysyvät hiilinieluina. Tutkijat ovat taas eri mieltä, eikä meille tavallisille ihmisillekään ole vaikea ymmärtää, että hiilinielu kuitenkin pienenee, jos siitä kaadetaan puita.
Avohakkuumetsätalouden kannattaja vastaa tähän, että kasvava puu sitoo enemmän hiiltä kuin kypsään ikään ehtinyt puu. Hän vain unohtaa sen, että koskemattomassa metsässä on koko ajan kaikenikäisiä puita, myös kasvavia. Hakkuun jäljiltä sen sijaan menee kerralla koko hiilinielu ja kestää vuosikymmeniä ennen kuin tilalle istutetun puupellon hiilinielu on taas samassa mitassa.
Vuonna 1948 pannaan julistettu jatkuva kasvatus ja kohtuullisena pysyvät hakkumäärät ovat ratkaisu, joka tuottaa monta etua: metsä pysyy kauniina, hiilinielua ei pistetä kerralla missään matalaksi – ja puuveneilyn kannalta tärkein: saadaan parempilaatuista mäntylautaa. Sellumetsäpellossa ei tahdo kunnon puuta kasvaa. Eihän sitä ole tarkoitettukaan kuin sellukattilaan tai poltettavaksi.
Suomelle olisi kunniaksi pitää huolta suurimman luonnonvaran kauneudesta ja käyttää sitä kunnioittaen korkean jalostusarvon tuotteisiin. Puuvene täyttää kummatkin kriteerit: se on kaunis ja sen valmistamiseen tarvitaan paljon ammattitaitoa.
JUHA AROMAA
