Blue Marlin etappi klassikko veneiden kunnostuksessa
Suomen suurin mR-luokkien vene, 12 mR Blue Marlin, osallistui Viaporin Tuoppiin elokuussa 2014. Vene laskettiin vesille kesäkuun 25. päivänä, ja ensiesiintyminen oli jo Hangon regatassa.
Blue Marlinin saaminen purjehduskuntoon on ollut valtava kuuden vuoden projekti, jota on vetänyt Red Skyn johtaja Allan Savolainen.
“On ollut hienoa purjehtia veneellä, mutta se ei ole vielä valmis. Kaikki, jotka ovat sen nähneet, ovat kuitenkin nähneet valmiin, täysin purjehduskuntoisen veneen. Sisustustöitä jatketaan nyt talvella”, Savolainen sanoo. Kaikki varsinaiseen purjehdukseen liittyvä – kuten takila, heloitus ja kansirakenteet – ovat täysin valmiita ja toimivaksi todettuja.
“Ennen vesillelaskua edelsi kiivas ja intensiivinen työjakso, jonka aikana nähtiin, ettei vene tule täksi kesäksi täysin valmiiksi. Silloin tehtiin päätös, että vene on saatava purjehduskuntoon, ja sen tavoitteen saavuttamiseen keskityttiin.”
Vesillelaskupäivä oli erityisen tiukka. Aamupäivällä vene saatiin hallista veteen, puolenpäivän aikaan masto pystyyn ja iltapäivällä tehtiin jo moottorikoeajoa merellä. Seuraava päivä oli jo purjehduspäivä.
Vene purjehti tänä kesänä Hangon regatan jälkeen Tukholmaan. Tukholmassa käynnin jälkeen kisakalenterissa oli Viaporin Tuoppi elokuun 16. päivänä. Syyskuussa vene palasi taas takaisin Kotkaan viimeistelyä varten.
“Jäljellä on luokkasääntömittaukset ja sisustuksen viimeistely valmiiksi”, Allan sanoo. “Sen jälkeen vene on valmis ja siirrymme tarjoamaan ylläpitopalveluja.”
Luokkasääntömittaus on kansainvälinen tapahtuma. Se on ensimmäinen kerta, kun Suomessa mitataan
12 mR-luokan vene. Veneen purjetunnus on tietysti sen mukaan FIN-1.
Jos purjelaivojen kunnostukset jätetään laskuista, Blue Marlin on tiettävästi suurin klassisen veneen kunnostushanke, joka on Suomessa toteutettu. Talousarvio on ollut miljoonaluokkaa ja työtunnit lasketaan henkilötyövuosissa. Näin suuren hankkeen toteutuminen on luonnollisesti merkkitapaus. Allan Savolainen toivoo, ettei Blue Marlin jää klassisten veneiden kunnostuksen huipentumaksi.
“Toivon, että Blue Marlin on tässä kehityksessä etappi eikä päätös. Suomeen mahtuu kyllä vielä lisää klassikoita, vaikka Suomessa on jo asukaslukuun nähden kunnostettu upea määrä klassisia veneitä. ”, Allan Savolainen sanoo.
0 Comments
Leave a reply
You must be logged in to post a comment.