Suomessa ryhdyttiin harrastamaan kilpapurjehdusta 1800-luvun lopulla. Ensimmäisiä pursiseuroja perustettiin muun muassa Poriin ja Helsinkiin. 1900-luvun alkupuolella kilpailtiin ahkerasti niin Suomenlahdella kuin Pohjanmerellä. Mistä kaupungista kuvan satama on?
VASTAUS VIIKON 46 KYSYMYKSEEN:
Star
Star on yli 100 vuotta vanha venetyyppi, joka on ollut lähes koko olemassaolonsa aikana varsin suosittu ja aktiivinen kilpaluokka. Se on myös ensimmäinen laajaa kansainvälistä suosiota saanut yksityyppiluokka. Starin historia alkaa vuodesta 1910, jolloin Amerikassa heräsi ajatus uudesta veneluokasta. Suunnittelija Francis Sweisguthin piirustusten pohjalta syntyi Starin prototyyppi ja toukokuussa 1911 ensimmäiset viisi Staria kilpailivat legendaarisella Long Island Soundilla. Vuonna 1922 perustettiin edelleen toimiva Kansainvälinen Starluokkaliitto (ISCYRA). Muun muassa Turun veneveistämöllä rakennettiin useampia veneitä. Stareja on kaikkiaan rakennettu yli 8000 kappaletta ja niitä rakennetaan edelleen. Star on kohtuullisen helposti tunnistettava vene hieman laatikkomaisen ulkomuotonsa ja pitkän isopurjeen puomin perusteella.
Kaksihenkiselle miehistölle tarkoitettu Star on ollut olympialuokkana vuodesta 1932 saakka. Juuri tämän takia Staria ei useinkaan mielletä varsinaiseksi klassikkoveneeksi. Luokan jatkuva kehitys, korkea taso ja kilpailu ovat saaneet aikaan sen, ettei vanhoilla veneillä juurikaan ole asiaa kärkisijoille. Suomessa Star ei ollut kovinkaan suosittu vene ennen Helsingin olympialaisia. Ensimmäiset Suomessa rakennetut Starit valmistuivat 1940 olympiapurjehduksia varten. Ne osoittautuivat suorituskyvyiltään heikoiksi.
Nyttemmin Star-luokan veneitä on ostettu Suomeen maailmalta. Suosittuja ovat olleet myös puiset klassikot, joita on nähty esimerkiksi Viaporin Tuopissa.
Turussa rakennettuja Star-luokan veneitä koepurjehditaan. Taustalla näkyy Turun linna. (Kuva: SHIÅA)