Suomi 100 – purjehdus ja siniristilippumme

Suomi 100 – purjehdus ja siniristilippumme

Suomalainen pursiseura NJK 130 vuotta

Suomen Purjehtijaliitto 110 vuotta

Suomalainen Sanomalehtimiesliitto 170 vuotta
Suomen vanhin journalistiyhdistys järjesti 12. tammikuuta keskustelutilaisuuden Helsingin Suomalaisella Klubilla. Aiheena tälle keskustelutilaisuudelle oli: Itsenäisyys, kansallinen identiteetti ja media.
Miten on mahdollista, että Suomi juhlii vasta 100-vuotista itsenäisyyttään keskustelutilaisuudessa, jonka järjesti 170-vuotta vanha Suomalainen Sanomalehtimiesliitto, ja paikkana oli Helsingin Suomalainen Klubi joka vietti vuonna 2016 klubin 140-vuotisjuhlia.
Keskustelua vauhdittivat puheenvuoroillaan professorit Martti Häikiö, Matti Klinge ja Vesa Vares. Panelia oli täydennetty valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollilalla. Puhetta johti virtuoosimaisesti liiton puheenjohtaja Jyrki Vesikansa.
Panelistien puheenvuorot kirvoittivat monet mielenkiintoiset kommentit ja kysymykset. En tehnyt muistiinpanoja, joten en valitettavasti pysty referoimaan riittävällä tarkkuudella puheenvuoroja ja kommentteja, mutta muutamia huomioita, ja siellä heränneitä ajatuksia, ajattelin parhaani mukaan jakaa lukijoiden kanssa.
Yksi keskustelua herättänyt kysymys oli, milloin Suomesta todella tuli itsenäinen. Myös pohdittiin milloin suomalaisuus alkoi.

Siniristilippu
Eduskunta vahvisti siniristilipun Suomen valtiolipuksi 28. toukokuuta 1918. Itsenäistymisen jälkeen virallisissa yhteyksissä käytetty punainen lippu, jossa oli keltainen leijona keskellä sai väistyä. Punainen pohjaväri ei sopinut tynkäeduskunnan enemmistön mielestä vallankumouksen (1918) kukistaneen valtion vertauskuvaksi. Myönnytyksenä punakeltaisen lipun kannattajille valtiolipun ristin keskelle sijoitettiin kruunupäinen leijonavaakuna.  Nuorelle valtiolle myös uusi lippu merkitsi uutta alkua.
Ristilippu liitti Suomen vertauskuvallisesti Pohjoismaihin. Siniristilippu oli kylläkin ollut tosiasiassa käytössä jo vuonna 1861, kun silloin perustettu pursiseura NJK sai luvan käyttää siniristilippua.

NJK oli ensimmäinen suomalainen purjehdusseura, jonka säännöt keisari hyväksyi. Siten NJK sai ensimmäisenä oikeuden käyttää pursiseuralippua, jossa oli sininen risti ja yläkulmassa Uudenmaan läänin vaakuna. Lipun suunnitteli Venäjän meriministeriö.

NJK:n lippu vuosina 1861-1900

NJK:n lippu vuosina 1861-1900

Siniristilippu oli annettu vuonna 1860 Pietarin Jokipursiseuralle, ja NJK sai oikeuden käyttää samanlaista lippua. Siniristilippua eli Pyhän Yrjön lippua oli käyttänyt muun muassa Venäjän luotsilaitos. Venäjän valtakunnan purjehtijoista suurin osa oli kuitenkin suomalaisia, ja näistä monet NJK:n jäseniä. Niinpä aluksi venäläinen siniristilippu alkoi merellä muuttui suomalaisten tunnukseksi. Venäläistämiskaudella Venäjä heräsi huomaamatta syntyneeseen kansallistunnukseen ja muutti lippua niin, että siniristilipun yläkulmaan tuli Venäjän lippu. Suomalaiset eivät tätä orjalipuksi kutsuttua lippua nielleet, vaan ottivat käyttöön niin sanotun uhmaviirin, jossa oli edelleen siniristi ja yläkulmassa purjehdusseuran tunnus. Tällainen oli NJK:llakin.

NJK_web_1910-17

Uhmaviirejä käytettiin aina siihen saakka, kunnes itsenäisessä Suomessa päätettiin ottaa käyttöön erillinen pursiseurojen lippu. Nykyisinkin käytössä olevan lipun ovat suunnitelleet kaksi NJK:laista: myöhemmin Hai-veneen suunnittelijana tunnetuksi tullut veneensuunnittelija Gunnar L. Stenbäck ja taiteilija Carl Slotte.

Purjeveneessä nimeltä Kitty liehuu lippu, jonka vasemmassa ylänurkassa on venäjän lippu ja sen alla seuran tunnus.

Purjeveneessä nimeltä Kitty liehuu lippu, jonka vasemmassa ylänurkassa on venäjän lippu ja sen alla seuran tunnus.

NJK:n lippu vuodesta 1919.

NJK:n lippu vuodesta 1919.

 

 

Suomi itsenäistyi 1917 vai 1918?
Tammikuussa vuonna 1918 alkoi vapaussota noin 75 000 venäläisen sotilaan karkottamiseksi maasta. Samaan aikaan alkoi sisällissota sosialistisen vallankumouksen ja kapinan kukistamiseksi. Laillisen hallituksen voittoon päättynyt sota vaati kaikkiaan 36 000 kuolonuhria, joista huomattavin osa menehtyi vankileireillä. Sodan jälkeen toukokuussa tynkäeduskunta valitsi valtionhoitajaksi P. E. Svinhufvudin ja vaihtoi leijonalipun siniristilipuksi. Eduskunta muutti elokuussa Suomen monarkiaksi ja valitsi lokakuussa kuninkaaksi saksalaisen prinssin. Saksan hävittyä maailmansodan valtionhoitajaksi valittiin joulukuussa vapaussodan ylipäällikkönä toiminut kenraali C. G. Mannerheim.
Suomi itsenäistyi 1919 vai 1920?
Vuoden 1919 hallitusmuodossa vahvistettiin poliittiset perusoikeudet, sanan-, yhdistymis- ja kokoontumisvapaus ja Suomesta tuli jälleen tasavalta. Presidentille annettiin oikeus hajottaa eduskunta, nimittää hallitus ja määrätä ulkopolitiikasta. Valtionhoitaja Mannerheimin luovuttua interventiosuunnitelmasta Pietariin eduskunta valitsi ensimmäiseksi presidentiksi K. J. Ståhlbergin heinäkuussa 1919. Suomalaiset jatkoivat itärajan ylittäviä ns. heimosotia. Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhansopimus solmittiin Tartossa lokakuussa 1920. Siinä Suomi sai Petsamon alueen ja luovutti Repolan ja Porajärven kunnat.
Mikael Agrikola – 1500-luku
Yleisökysymyksistä ja kommenteista tilaisuudessa jäi mieleen sanomalehti Uuden Suomen eläkkeellä olevan päätoimittajan Jyrki Haikosen pohdiskelu Mikael Agrikolan vaikutuksesta suomalaisuuden synnystä. Tämä kommentti siirsi keskustelua noin 500 vuotta aikaisemmaksi.
Mikael Agricola syntyi luultavasti vuonna 1510 ja hän kuoli  9. huhtikuuta vuonna 1557. Agrikola oli Turun piispa ja myös uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan. Hän kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Kirjoja on kaikkiaan yhdeksän ja sivumäärä yhteensä noin 2 400. Agricola kustansi käännöstyönsä tiettävästi omasta pussistaan. Agricolaa pidetäänkin suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
Agrikola oli reformaatiokauden molempien suurten vaikuttajien Erasmus Rotterdamilaisen ja Martti Lutherin oppilas.

Nationalismista riitti myös pohdittavaa kohdassa: Onko nationalismista tullut kirosana?
Matti Klinge julistautui patriootiksi, mutta ei nationalistiksi.

Pekka Karhuvaara esitti panelisteille kysymyksen urheilun merkityksestä: Onko urheilu tärkeää suomalaisille?
Maija-Riitta Ollila herätti vastauksellaan takapenkkiläisetkin. Hän totesi napakasti, että urheilu ei ole tärkeää suomalaisille, mutta voittaminen on. Niin näyttää olevan.

Kuvien merkitys itsenäistyvälle Suomelle
Minua kiinnosti keskustelun teema: Ylläpitääkö media kansallisia myyttejä – vai särkee niitä tarkoituksella.
Mieleeni nousi kuva tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe televisiossa. Presidentti istuu, katsoo katsojiin ja yrittää puhua, tai lukea, vakuuttavasti kaikelle kansalle.
Presidentin taustalla on maalaus, jonka aiheen ja tekijän tiedän. Sama maalaus oli myös presidentti Tarja Halosen taustalla kun hän piti televisiossa uudenvuoden puheen kansalaisille.

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe vuonna 2017.

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe vuonna 2017.

Olisi kiinnostavaa tietää miksi Niinistö ei vaihtanut taustaksi toista maalusta, vaan hyväksyi saman maalauksen, jonka Halonen oli valinnut. Myös olisi kiinnostavaa tietää miksi aikoinaan Halonen oli valinnut Albert Edefeltin maalauksen, jossa purjeveneet ovat, mikä lähdössä, mikä tulossa ja mikä poijussa NJK:n satamassa. Taustalla näkyy presidentin linna, Suurkirkko ja myös Uspeskin katedraali, jota minun lapsuudessani kutsuttiin ”ryssän kirkoksi”.
Minun on vaikea uskoa, että taulu olisi siinä ilman, että kumpikin presidentti olisi miettinyt, mitä se viestittää. Jos ei ole mietitty, niin voi sentään!

Pohditaanpa hieman taulua ja taiteilijaa. Taiteilija on Albert Edefelt. Yksi suurista suomalaisista maalareista, jonka tuntevat melkein kaikki, ja jota arvostavat myös melkein kaikki. Häntä arvostavat jopa perussuomalaiset – näin olen ymmärtänyt. Vaikka hän on ja oli korkeakulttuurin ja eliitin lemmiksi – oli myös Venäjän tsaari Nikolai II:n arvostama.

Miksi siis Albert Edelfelt ja NJK?
Albert Gustaf Aristides Edelfelt syntyi porvoossa vuonna 1854. Edelfelt oli maailmalla tunnettu taiteilijamme ja hän hankki Suomelle ja suomalaiselle taiteelle kansainvälistä arvostusta. Hän sai muun muassa aikaan sen, että suomalaisten taiteilijoiden työt saivat oman salin Pariisin maailmannäyttelyssä. Siihen osallistui yli 50 miljoonaa ihmistä, mikä oli ennätyksellinen määrä. Näyttelyssä oli yli 76 000 näytteilleasettajaa.

Vuoden 1900 maailmannäyttelyssä oli ”Kansakuntien katu”, jonka varrella oli monien eri maiden erikokoisia ja erityylisiä näyttelypaviljonkeja. Suomen paviljonki, jossa oli esillä muun muassa Akseli Gallen-Kallelan töitä, herätti runsaasti kansainvälistä huomiota. Palviljongin suunnittelivat sen ajan suomalaiset huippuarkkitehdit, Armas Lindgren, Herman Gesellius ja Eliel Saarinen. Paviljongin keskuskupolissa oli neljä upeaa Gallen-Kallelan Kalevala-aiheista freskoa: Ilmarinen kyntää kyisen pellon, Sammon taonta, Sammon puolustus ja Pakanuus ja kristinusko. Näytteillä oli myös taiteilijoiden Eemil Halosen ja Albert Edelfeltin töitä. Akseli Gallen-Kallela sai näyttelyssä yhden kultamitalin ja peräti kaksi hopeamitalia.
Hauskana kuriositeettinä mainittakoon, että Kuopiolainen Lignell & Piispanen oli silloin jo “olemassa” ja palkittiin näyttelyssä edelleenkin suositusta mesimarjalikööristään.

Samanaikaisesti maailmannäyttelyn kanssa pidettiin Pariisissa myös toiset nykyaikaiset olympialaiset. Suomesta ei lähettänyt jostain kumman syystä yhtään venettä Pariisin olympialaisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun purjehdus oli mukana olympialaisissa. Suomalaisilla olisi saattanut ollut hyvät mahdollisuudet onnistua lajissa, sillä purjehdusurheilu oli Suomessa jo hyvällä vauhdilla kehittynyt kansainväliselle tasolle.

Edefelt ja suomikuva
Palataan Edefelttiin.
Edelfelt syntyi Kiialan kartanossa, ja hän vietti lapsuuden kesät tässä äitinsä perintökartanossa. Hänen isänsä oli ruotsalaissyntyinen arkkitehti Carl Albert Edelfelt ja äiti varakkaan porvoolaisen kauppiaan tytär Alexandra Brandt. Isän varhainen kuolema toi perheen talouteen vaikeat ajat, mutta siitä huolimatta Edelfeltin äiti panosti paljon lastensa koulutukseen, varsinkin Albertin.
Edelfelt keskittyi opinnoissaan Keisarilliseen Aleksanterin- yliopiston piirustussalilla piirtämiseen. Edelfelt sai valtion stipendin lähteäkseen Antwerpenin taideakatemiaan opiskelemaan (1873–1874) tuolloin arvostettua historiamaalausta. Stipendiin oli ikäänkuin sisäänleivottu suomalaisen identiteetin rakentaminen taiteen avulla. Edelfeltin toivottiin maalauksillaan rakentavan ja vahvistavan samaa suomalaista sankarimaailmaa, jota Runeberg oli runoillaan luonnut. Tosiasiassa historia- ja sankarimaalaukseen perustuva taidesuuntaus oli Euroopassa kuitenkin jo hiipumassa. Eurooppalaisia taidepiirejä kiinnosti tuolloin taiteessa jo realistisuus.
Merkittävää hänen uralleen oli opiskelu Pariisin École des Beaux-Artsissa Jean-Léon Gérômen johdolla vuosina 1874–1875 ja 1876–1878. Edelfelt asui pääosin Pariisissa vuoteen 1891. Pietarin taideakatemiassa hän opiskeli vuosina 1881–1882.
Edelfelt osti Haikon kartanon tilanhaltijan vanhan rakennuksen vuonna 1880 ja rakennutti sinne ateljeen kattoikkunoineen. Hän vietti siellä 26 kesää ja maalasi yli 200 teosta.
Edelfeltillä oli hyvät suhteet Venäjän hoviin, ja Edelfelt sai maalata keisari Nikolai II:sta virallisen ja yksityisen muotokuvan ja keisariparin nuorinten lasten muotokuvat.
Edelfelt avioitui vapaaherratar Ellan de la Chapellen kanssa 1888. Ennen avioliittoaan hänellä oli kolme vakavaa naissuhdetta, joista hänellä oli tiettävästi kaksi lasta.
Albert Edelfelt kuoli sydänhalvaukseen 18. elokuuta 1905 Haikossa.
MAALAUS
Kuvan maalaus on nimeltään Nylänska Jaktklubbenin soutusatama Helsingissa, ja se on maalattu vuonna 1899. Maalaus on kooltaan 125 x 175,5 cm. Se on osa Ateneumin kokoelmaa.
Palataan vielä maalauksen aiheeseen NJK
Seura perustettiin vuonna 1861 tsaari Aleksanteri II:n hyväksyttyä seuran säännöt Pietarissa. Suomi oli siihen aikaan Suomen Suurruhtinaskunta ja osa Venäjän Tsaarin Valtakuntaa.
Samoihin aikoihin, kun NJK perustettiin, sai se myös ensimmäisen lippunsa. Lipun – sininen risti valkoisella taustalla – esikuvana oli Pietarin Keisarillisen Pursiseuran lippu. Poliittisesta turbulenssista johtuen lipun ulkonäköä muutettiin neljä kertaa ennen kuin se vuonna 1919, Suomen itsenäistymisen jälkeen, NJK:n toimesta sai lopullisen muotonsa: valkoinen risti sinisen ristin sisällä ja seuran merkki vasemmassa ylälaidassa. Suomen kaikilla pursiseuroilla on samanlainen lippu, ainoastaan vasemman kulman merkki osoittaa mihin seuraan vene on rekisteröity. Lippu kuvastaa Suomen lippua.
NJK on myös suomalaisen kilpapurjehduksen uranuurtaja. Ensimmäinen purjehduskilpailu järjestettiin seuran perustamisvuonna 1861 ja Suomen Purjehtijaliitto, nykyisin Purjehdus ja veneilyliitto, perustettiin NJK:n aloitteesta vuonna 1906.
Historia antaa merkityksen
Ehkä yksi mahdollinen selitys maalauksen valintaan Halosen ja Niinistön puheiden taustalle on Suomenlippu ja sen syntyhistoria. Historian tuntemus ei koskaan ole turhaa. Toivoisi että Suomessa päättäjät aina muistaisivat sen.

Veneilyseurojen lippu aiottiin lakkauttaa vuonna 1978
Vuonna 1978 valtiollinen lippukomitea karsi kovalla kädellä Suomen virallisia lippuja. Myös veneseurojen pursilippu oli poistettavien listoilla, mutta suuren painostuksen jälkeen eduskunta onnistui pysäyttämään hankkeen. Vahvistettiin lakipykälä, joka myöntää vapaa-ajan veneille mahdollisuuden käyttää jatkossakin kansallislipun sijasta virallisesti hyväksyttyä omaa erityislippuaan. 18.3.1983 voimaan tullut asetus huvialusten lipuista korvasi aiemmat säädökset vuodelta 1919. Suomen pursilippujärjestelmä on edelleen olemassa, yhtenä harvoista koko maailmassa.
Lähde: Puuvene-lehti,

Purjehtija, Seglare, Suomen Purjehtijaliitto ry

Wikipedia