Kesä on ovella ja veneitä näkyy liikkuvan eripuolilla rannikkoa ja saaristoa. Myös lukuisien järviemme selät ovat vilkastuneet ja niitä koristavat valkoiset purjeet. Lomalla on aina hauska vierailla erilaisissa satamissa. Oma hohto on sellaisissa satamapaikoissa, joissa on vielä näkyvissä merkkejä saariston elinkeinosta.
VASTAUS VIIKON 19 KYSYMYKSEEN:
Kyseessä on Suomenlinnan Pursiseuran satama. Tapahtuma on Viaporin Tuoppi -purjehduskilpailu, johon voivat osallistua vain puusta rakennetut veneet.
Viaporin Tuopin syntyhistoria
A-vene Elisen ((FIN-28 (on muuten myynnissä))kippari Mauno Nousiainen on Mr Tuoppi. Hän kertoo miten Tuoppi sai alkunsa: Nuori Suomenlinnan Pursiseura halusi järjestää kevään ensimmäisen kilpailun. Samoista viikonlopuista tuli kuitenkin Helsingin vesillä kisaa ja Helsingfors Segelklubb veti omalla kevätkilpailullaan pidemmän korren.
Suomenlinnassa alkoi pohdinta. Oli keksittävä jotain, joka saisi yleisön suosion. Lisäksi oli otettava huomioon rajoittavia tekijöitä, kuten se, että seuran jäsenet halusivat itse kisaan mukaan purjehtimaan.
Ensin alkoi hahmottua ajankohta: ensimmäinen viikonloppu koulun alkamisen jälkeen elokuussa. Tuolloin olisi vielä kesä, mutta ihmiset olisivat palanneet lomapurjehduksilta ja kesämökeiltä.
”Seuraava ajatus oli, että pelkästään merelle ja takaisin purjehtiminen on tylsää. Piti päästä lähelle kaupungin rantaa, jolloin rannalla olijoillakin olisi nähtävää. Mallina oli Tukholman Segelbåtens dag. Toinen kantava ajatus oli, että kilpailijat piti saada kokoontumaan kerhon rantaan kisan jälkeen. Sauna oli tietysti oltava, koska purjehdus on yleensä kylmää ja märkää.”, Manu kertoo.
”Puuveneajatus alkoi ruokkia itse itseään, koska mukana pohtimassa oli paljon puuveneilijöitä: Edu Kairamo, Iivoset, Kansanvene-purjehtijoita, Eetu Helo, Ykä Klippi, Matti Suominen…” Manu luettelee. ”Erikoistuminen alkoi tuntua järkevältä, varsinkin kun huomattiin, ettei puuveneille ollut paljon muita kisoja tarjolla.”
Töitä tehtiin
Ensimmäinen tuoppi purjehdittiin elokuussa 1985. Tuolloin lähinnä kaverilta kaverille viestejä välittämällä saatiin mukaan kunnioitettavat 42 venettä.
Aluksi kisaa järjestettiin omin voimin. Kisojen kasvaessa tarvittiin kuitenkin lisää voimia. Mukaan tulivat partiolaiset, Suomenlinnan Merisudet. Ensimmäiseksi he keräsivät tyhjät pullot. Sittemmin vastuulla oli koko ruokahuolto. Merisotakoulu tuli myös apuun. Sen kilpailijat huomaavat sekä lähtölinjalla että tietysti kisan jälkeen merisotakoulun valtavassa saunassa.
Jo toisena vuonna veneiden määrä oli enemmän kuin kaksinkertaistunut: mukana oli 92 venettä.
Instituutioihin tarvitaan tietysti hyvä idea. Se Viaporin tuopissa mitä ilmeisemmin on – ei se muuten keräisi vuodesta toiseen noin 200 venettä. Mutta sen lisäksi tarvitaan työtä. Ensimmäisinä vuosina tehtiin lehdistöpuffeja ja järjestettiin lehdistöveneitä. Vaikka niillä oli vähän vastakaikua, niillä saatiin kuitenkin tietoisuutta kylvettyä. Manu oli myös jonkin aikaa Puuvenepurjehtijat ry:n puheenjohtaja, ja sitä kautta tieto kisasta levisi hyvin puuvenepurjehtijoiden keskuudessa.
Pieniltä tuntuvat yksityiskohdatkin levittävät kisan mainetta. ”Kun kerran Helsingin Lipputehdas oli mukana tukemassa kisaa, syntyi ajatus vuosiviiristä. Monet keräilevätkin niitä, ja kisassa saattaa olla veneitä, joilla niitä on perävantti täynnä. ” Tärkein maineen levittäjä on varmaankin mukava illanvietto kisan jälkeen. Päivällä purjehditaan ja illalla voidaan käydä mukavassa seurassa kisa uudestaan läpi. ”Suojaisa lahti on osoittautunut loistavaksi illanviettoa varten.”
Illanvieton ja vapaamuotoisuuden takia kisaan on myös matala kynnys tulla mukaan. Monelle Viaporin tuoppi saattaa olla ainoa purjehduskilpailu. Mukaan tulee myös aina uutta joukkoa. Vaikka osanottajamäärä on vakiintunut samalle tasolle, joka vuosi noin kolmasosa osanottajista vaihtuu.
Konsepti edelleen kunnossa
Viaporin tuopin menestys on lisännyt myös Suomenlinna Pursiseuran arvovaltaa osana suomenlinnalaista yhteisöä. Sen sijaan muuttuva maailma on ajanut purjehtijat pois alkuperäiseltä radalta. Tuopin historian aikana Neuvostoliitto ehti romahtaa, Viro itsenäistyä ja sen myötä Helsingin sataman matkustajalaivaliikenne kasvaa moninkertaiseksi. Niinpä Eteläsatamassa ja Kustaanmiekan salmessa ei ollut enää tilaa sekä laivaliikenteelle että puuvenelaivueelle.
”Alkuvuosina Klippanin kohdalla Eteläsatamassa jaettiin katsojille osallistujalistoja ja selostettiin tapahtumia. Nyt on menetetty yksi alkuperäisistä kantavista ideoista. Katsoja pääsevät näkemään kisaa läheltä vain Suomenlinnan rannalta”, Manu sanoo.
Radan muuttumisesta huolimatta peruspalikat ovat paikallaan. Joka vuosi järjestetään palautekokous, ja aina mietitään, mitä olisi parannettavaa. ”Pakko ei tällä hetkellä ole muuttaa mitään”, Manu kuitenkin toteaa. Eikä suuria muutoksia kannatakaan tehdä niin kauan kuin suosio säilyy.(JA)
Lähde: Puuvene-lehti
