Yksi kolmesta klassikkovenetodistuksen Vene 16 -messuilla saaneista veneistä on Tom Backman Star-luokan Astir II, purjenumeroltaan FIN-5059. Veneen on rakentanut kuuluisa saksalainen telakka Abeking & Rasmussen. Abeking & Rasmussen on rakentanut kaikkea pienistä Hansa-jollista suuriin aluksiin, ja Astir II:n rakennusnumero on 6174.
Historialliseksi veneeksi Astir II:lla on ollut vähän omistajia. Sen tilasi Christian Sundman, ja Backman hankki veneen vuonna 1993. Tom Backman ja Sundman olivat vanhoja kilpakumppaneita ja ystävyksiä. Kun Sundman kuoli, hänen sisarensa Camilla Sundman-Sjöström lupasi veneen Backmanille.
Vene ehti rapistua, ja sen pohja lasikuidutettiin. Veneveistäjä Rauno Tuovinen kutsuttiin apuun, ja kunnostustyö alkoi vuonna 2010. Lasikuitu poistettiin vuonna 2015 MYS:n telakalla Svartholmenissa. Pohja on rimoitettu ja veneen hieno lakkapinta näyttää siltä kuin Astir II olisi juuri tullut ulos Abeking & Rasmussenin hallista.
Astir II:ssa on edelleen puumasto. Starin ominaispiirre on veneeseen nähden valtava isopurje, ja amatöörin silmissä masto näyttää hammastikulta purjeeseen nähden. Star onkin trimmaajan korkeakoulu, masto vaatii säätöä ja barduunojen käytössä ei saa tapahtua virheitä, ellei halua mastoa syliinsä.
Vuonna 1994 Backman oli purjehtimassa venettä Espoosta Porvoon Emäsaloon, kun tuuli nousi 13 metriin sekunnissa. Vantit olivat ilmeisesti liian löysällä, ja masto katkesi. Onneksi paikalle sattui Väinö Kolehmainen, joka hinasi veneen Tågholmeniin, mistä matka jatkui Simo Kuoppamäen hinauksessa Emäsaloon. ”Perillä kaikki näkivät, kuinka minua harmitti, eikä kukaan sanonut mitään, Simo vain heitti veneeseen minulle kylmän oluen”, Backman muistaa.
Starin masto on vaikea rakentaa saati korjata, mutta mestarityön teki Rudi Biaudet. Korjaus on tehty niin tyylikkäästi, että maston edessä olevaa hieman erisävyistä palaa voisi pitää alkuperäisenä koristeena.
Astir II:ssa on tallella purjeet 1960-luvulta, mutta veneessä on myös uudet kilpapurjeet. Messuilla veneessä olikin iskussa oleva isopurje ja fokka vuodelta 1967. Astir II onkin aikeissa palata kilparadalle. Kisaan käy, kuten Tom Backman asian ilmaisee, ”äijäjoukko”, eli Astir II ja toinen hienosti kunnostettu vanha Star Krångel.