Sphinx kuuluu kasien kärkeen
Upea kisamatka 8 mR-luokan maailmanmestaruuksiin Ranskaan vuonna 2004 osoitti, että vuonna 1928 rakennettu Sphinx pärjää kovassakin seurassa, näin kertoi Antti Toukolehto, Sphinxin perämies ja yksi omistajista Puuvene-lehdessä vuonna 2004.
8 mR-luokan Sphinx, rekisterinumeroltaan FIN-4, on rakennettu vuonna 1928 Turussa Åbo Båtsvarvilla. Vene on tunnetun suunnittelijan Gustav Estlanderin kynästä.
Vene peruskunnostettiin vuosina 1998-1999.
Sphinxin peruskunnostuksessa kunnioitettiin vanhaa
Peruskunnostuksen teki M-Yachts Loviisassa. Yhdeksän alinta kylkilautaa vaihdettiin. Aivan perää ja keulaa lukuun ottamatta myös tammikaaret vaihdettiin. Teräskaaret irrotettiin ja niitä tehtiin uusia. Kaikki vanhat korjaukset purettiin, ja tehtiin uutta tilalle. Aikojen kuluessa oli esimerkiksi katkenneiden kaarien tilalle vain tehty viereen uusia kaaria.
Sphinxin peruskorjauksessa oli kriteerinä korjata vene samalla tavalla kuin ennenkin on tehty. Liimaamattomia saumoja ei liimattu. Pronssia käytettiin siinä, missä oli pronssia ja galvanoitua siinä, missä oli galvanoitua. Materiaalivahvuudet ovat samoja kuin alkuperäisessä veneessä. Missään ei tingitty. Mitään erityistä huomiota ei kiinnitetty veneen painoon, jolla on kilpailussa merkitystä. Tärkeintä oli, että rungon on oltava vahva ennen kuin alettiin hankkia uusia purjeita.
Sphinx on vene, jolla on purjehdittu aina kilpaa, välillä aktiivisemmin, välillä vähän vähemmän. Joka kesä on kuitenkin oltu radalla.
Kasilla kilpaillessa ei tarvitse olla yksin. Ennätys oli Helsingin MM-kilpailut, joissa oli 39 venettä. Kesällä 2003 Ranskassa oli 20 venettä.
Kulkee hyvin
Ranskan kisat osoittivat, että Sphinx on suunniteltu aikanaan kulkemaan.
”Taso oli paljon kovempi kuin Helsingissä, ja me pärjäsimme hyvin. Olimme ulkomaalaisten suosikki, koska varusteidemme taso ei ollut hyvä kuin muilla, mutta heidän mielestään olimme todennäköisin hyvin menestyvä vene jatkoa ajatellen”, Toukolehto kertoo.
”Kisoissa purjehdittiin kahdeksan MM-lähtöä. Kuudessa lähdössä onnistuimme jättämään modernin kasin taaksemme, parhaimmillaan kaksikin modernia kasia jäi taakse. Parhaimmat klassiset kasit onnistuivat jättämään viisikin modernia kasia taakseen.”
”Moderneissa kaseissa voi olla ongelmana liiankin pitkälle viedyt säädöt, sekä takilan säädöt että trimmiperäsin. Kun purjehtijat ovat vain ihmisiä, voi olla, että välillä trimmaaminen unohtuu. Jos modernit kasit purjehtivat yksin, ne purjehtivat huonosti, jos ne olivat rinnalla, ne menivät tosi kovaa.”
”Usein kävi niin, että hyvän startin jälkeen modernit pääsivät alhaaltakin ohi, ja ne olivat kohta peittämässä. Ensimmäisen kryssin jälkeen usein oli silti puolet moderneista kaseista vielä takana. Viimeisellä kryssillä takana oli vielä yksi tai kaksi modernia kasia, jotka eivät enää päässeet ohi.”
Moderneissa veneissä saattaa jopa olla hieman enemmän märkäpintaa kuin perinteisissä, mikä on perinteisille eduksi kevyellä tuulella.
Sphinx pärjäsi paremmin kovan tuulen lähdöissä. ”Meillä oli aika litteät purjeet, joten ne sopivat paremmin kovempiin tuuliin. Kaikilla muilla oli uudet purjeet, ja kilpakumppanit odottivat, että jäisimme viimeisiksi, sillä ei kukaan muu purjehdi samoilla purjeilla kahta vuotta”, Toukolehto sanoo.
Purjeet ovatkin aikamoinen investointi, isopurjeesta ja keulapurjeesta saa maksaa tuhannesta kahteen tuhanteen euroa. Sphinxin purjeet on tehty kestäviksi, joten ne eivät ole yhden kauden purjeet. Se tulee pitkän päälle edullisemmaksi.
Sphinxissä on moderni alumiinitakila. Nykyinen masto on vuodelta 1995. Vanhalla puumastolla pärjääminenkin olisi mahdollista. Mastossa tärkeää on sen paino ja, miten se taipuu. Purjeet voi sitten tehdä maston mukaan. Kasin maston minimipaino on 145 kiloa.
Kaiken kaikkiaan Sphinxin purjehtijat ovat osoittaneet sekä Ranskassa että jo aiemmissa maailmanmestaruuksissa, että vene kuuluu maailman kasien kärkeen. MM-kisojen lopputuloksissa sija oli 12. Klassiset veneet purjehtivat samoissa lähdöissä omaa kisaansa, Sira Cupia, jossa sija oli viides.
Kasissa ruorimies vain ajaa
Kasissa on seitsemän hengen miehistö kilpailussa. Sphinxissä on muuten sama porukka, mutta taktikko vaihtuu. Ranskassa taktikkona oli Yrjö Brummer, joka asuu samassa kylässä, jossa kilpailut pidettiin. Ruorimies pystyy vain ajamaan, sillä hän ei oikeastaan näe ympärilleen lainkaan. Näin tosin on muissakin veneissä, kun tosissaan kilpaillaan. Ruorimiehen tehtävä on ajaa niin, että veneen vauhti on parhaimmillaan. Muut hoitavat taktikoinnin ja purjeiden trimmaamisen. Ruorimiehen ei pitäisi paljon katsella muuta kuin purjeen virtauslankoja, aaltoja ja kompassia.
Kasissa yleensä ruorimies, taktikko ja sail master keskustelevat keskenään ja muut neljä tekevät, mitä käsketään. Taktikko sanoo, koska tehdään vendat ja miten starttilinjalla ohjataan. Kun homma alkaa olla ammattimaista, veneessä ei juuri puhuta, koska kaikki tietävät mitä tehdään.
Yhdeksän tonnin kasin käsittely on yllättävän helppoa. Vaikka vene on pitkä ja kapea, se on ketterä.
Neljän hengen miehistöllä on paras kulkea avomerellä silloin, kun ei kilpailla. Silloin on kaikilla hyvin tilaa. Kolmellakin pystyy kuitenkin venettä käsittelemään ja purjehtimaan mukavasti.
Sphinx
8mR, FIN-4, Sphinx
Suunnittelija: Gustav Estlander
Rakentaja: Åbo Båtsvarv, Turku
Rakennusvuosi: 1928
Pituus: 15,15
Leveys: 2,52
Paino: 9 tonnia
Pokaalikahdeksikot
Kahdeksikkojen historian voidaan katsoa alkavan vuodesta 1908, jolloin Kansainvälinen sääntö hyväksyttiin virallisesti. Ensimmäinen suomalainen kahdeksikko, Lucky Girl, rakennettiin Turun veneveistämöllä vuonna 1910 Nylands Jaktklubbenin (NJK) arpajaisveneeksi, ja se voitti Bertil Tallbergin kipparoimana pronssia Tukholman olympialaisissa vuonna 1912. Suomessa ei kuitenkaan uskottu R-veneiden (6mR, 8mR ja 12mR) tulevaisuuteen ja sääntöä kritisoitiin esimerkiksi veneiden huonon vakauden takia.
Varsinainen kiinnostus luokkaa kohtaan alkoi kasvaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin kansainvälistä sääntöä muutettiin Johan Ankersin ehdotuksen mukaan. Uutta sääntöä pidettiin vanhan R-säännön ja Amerikkalaisen mittasäännön sulautumana. Molemmista voitiin näin omaksua parhaat puolet. Suomessakin muutos sai aikaan uusia veneprojekteja. Frisk Bris -lehden numerossa 5 vuonna 1921 esiteltiin innostuneesti ensimmäiset suomalaiset uuteen 8mR-luokkaan rakennettavat veneet otsikolla ”Meidän pokaalikahdeksikkomme”. Otsikko viittasi Nicolas Sinebrychoffin nimeä kantavaan palkintoon, josta kahdeksikoilla kilpailtiin. Einar Olofssonin ja G. L. Stenbäckin suunnittelemat veneet esiteltiin rinnakkain. Olofssonin veneen todettiin muistuttavan enemmän aiempaa Kansainvälistä sääntöä, Stenbäckin luomuksen taas Amerikkalaista sääntöä. Stenbäckin veneen nimeksi tuli Naja ja se edusti NJK:ta seuraavissa kilpailuissa Sinebrychoffin haastepokaalista.
Vaikka Suomessa Sinebrychoffin pokaali oli ehdottomasti tärkein 8mR-luokan palkinto, myös Ruotsin Sandhamn-regatat olivat keskeisessä osassa. Vuoden 1928 Sandhamnin regatassa purjehtikin yhdeksän kahdeksikkoa. Suomesta mukana oli Najan lisäksi peräti neljä uutta venettä. Veljekset Toivo ja Leuto Pajunen olivat molemmat tilanneet kahdeksikon. Toinen Johan Ankerilta, toinen arvostetulta venesuunnittelijalta ja arkkitehdilta Gustav Estlanderilta. Myös Curre Mattson oli rakennuttanut Isabelin Estlanderin piirustusten mukaan. Voiton vei Estlanderin toiselle arkkitehdille Sigurd Frosterukselle piirtämä Sphinx, josta kerrottiin, että Frosterus olisi ostanut sen Stockmannin tavaratalosta saamallaan suunnittelupalkkiolla. Sphinxiä regatassa ajoi Frosteruksen pyynnöstä Yngve Pacius, joka purjehdusmuistoissaan kertoo saapumisesta Sandhamniin:
Suurimmat kiitokset, mitkä olen purjehtijana saanut, sain juuri Estlanderin suusta. Se tapahtui, kun olin juuri trimmannut ”Sphinxin” ja saavuimme sillä Sandhamniin. Frosterus vaati Estlanderia mukaan koepurjehdukselle ja varmuuden vuoksi kokeilemaan, että vene oli oikein trimmattu. Purjehdimme pari tuntia Estlander ruorissa. Hän ei sanonut paljoakaan, mutta kun hän ohjasi laituriin ja nousi maihin, hän sanoi Frosterukselle, ettei hän huomannut mitään tarpeellisia muutoksia, ja jatkoi: ”Purjehtikaa nyt vain hyvin, senhän olen huomannut Paciuksen osaavan”.
(Yngve Pacius, Purjehdusmuistelmia)
Talvella 1928-1929 valmistui Estlanderin piirtämä maineikas Cheerio, joka oli varsinkin kovilla tuulilla erittäin nopea. Cheerio kilpaili Sinebrychoffin pokaalista yhdeksän kertaa, voittaen kuudesti. Cheerio myös edusti Suomea Berliinin 1936 olympialaisissa sijoittuen viidenneksi. 8mR oli olympialuokkana vuoden 1919 säännöllä vuosina 1920-1936.
Elinvoimainen klassikko
Kahdeksikkojen aika Suomessa oli kuin tuulahdus vanhemmasta purjehduskulttuurista. Veneet olivat suuria ja niiden rakentaminen oli hyvin kallista. Muistissa olivat vielä vanhat Saaristoristeilijät ja aiempien sääntöjen suuret veneet. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa. Veneiden rakentaminen ja kilpailu alkoi keskittyä pienempiin luokkiin, vaikka kahdeksikkoja edelleen rakennettiin. Vielä vuonna 1939 Gösta Kyntzell suunnitteli Katrinan, ja vuonna 1943 valmistui Birger Slotten suunnittelema Vågspel, joka oli tilattu jo vuonna 1940, mutta jonka rakentaminen oli viivästynyt sodan takia. Sodan jälkeen into luokkaa kohtaan vähentyi, vaikka kansainvälisellä tasolla kahdeksikkojen kilpailutoiminta säilyi suhteellisen aktiivisena.
Kahdeksikot ovat klassikoita, jotka ovat pystyneet säilymään elinvoimaisina. Vaikka veneiden rakentamistahti harventui toisen maailmansodan jälkeen, yllättävän moni vene jatkoi kilpailemista. 1960-luvulla kahdeksikkoja alettiin myös rakentaa erillisellä peräsinlavalla. Myöhemmin näitä veneitä on alettu kutsua ”moderneiksi kahdeksikoiksi” ja aiempia, pitkäkölisiä veneitä, klassisiksi. Modernit veneet ovat täynnä venesuunnittelun uusia oivalluksia ja niissä on esimerkiksi siipikölit.
Vanhassa vara parempi
Kansainvälisen säännön tiukkuudesta ja vanhan venesuunnittelun nerokkuudesta kertoo se, että vuoden 1999 Rolex Cupissa Saint Tropezissa Charles Nicholsonin vuonna 1930 suunnittelema klassikko Vision voitti jokaisessa lähdössä vuonna 1986 suunnitellun, alumiinista valmistetun modernin kahdeksikon Fauroixin. Vision päihitti myös neljässä lähdössä viidestä joukon moderneja America´s Cupiin suunniteltuja 12mR-luokan veneitä.
Maailmanmestaruustasolla kilpailu kaseilla on aktiivista ja kovatasoista. Suomessa luokan terävin kärki on lähellä maailman huippuja, muttei vielä yllä MM-kisoissa mitaleille. MM-kilpailuissa veneet on jaettu historiansa ja rakenteensa perusteella omiin luokkiinsa. Viime aikoina monia kahdeksikkoja on entisöity täysin alkuperäiseen asuunsa. Näitä veneitä varten on luotu alaluokka, Classic cup, jossa alkuperäisistä poikkeavien materiaalien käytöstä rankaistaan. Myös vanhimman säännön mukaisille kahvelitakilaisille kahdeksikoille on oma luokkansa, Vintage cup.
Veneiden säilyttäminen haasteena
Suomessa 8mR-luokan veneitä on tällä hetkellä kaksitoista. Niitä on viime vuosina kunnostettu ja entisöity aktiivisesti, ja osa ottaa myös osaa kilpailuihin Suomen rajojen ulkopuolella. Vuonna 2002 NJK isännöi luokan maailmanmestaruuskilpailuja, joissa kaikki suomalaiset veneet olivat edustettuina. Tapahtuma oli luokan kannalta merkittävä, sillä koskaan aikaisemmin luokan 95-vuotisen historian aikana ei osanotto ole ollut yhtä vilkasta. Veneitä oli mukana kaikkiaan 39.
Kasit maailmalla
Vuosina 1907-2010 on maailmassa rakennettu yhteensä noin 500 kasia. Niistä on säilynyt kutakuinkin 180 venettä. Kaseja rakennetaan edelleen noin yhden veneen vuosivauhtia, sekä moderneja että ns. replikoita vanhojen, useimmiten tuhoutuneiden veneiden piirustusten mukaan. Uusimmat klassiset kasit ovat japanilainen Aun (J-1) vuodelta 2006, venäläinen Astra II (RUS-1) vuodelta 2007 ja Luna (FIN-17) vuodelta 2012.
Kasit Suomessa
FIN-1 Naja (HSS)
FIN-2 Sagitta (HSS)
FIN-4 Sphinx (HSS)
FIN-6 Vågspel (HSS)
FIN-7 Tamara III (HPS)
FIN-8 Windy (HSS)
FIN-9 Silja (NJK)
FIN-10 Lara (HSS)
FIN-12 Iraquois (ASS)
FIN-14 Katrina (HSS)
FIN-16 Ilderim (HSS)
FIN-17 Luna (HSS)
Lähteet: Puuvene-lehti, Purjehtivat klassikot -kirja (WSOY) ja 8mR-luokkaliiton sivut
