Helsingin kaksi perinteistä klassisten veneiden kisaa järjestetään taas elokuussa.
Helsingfors Segelsällskapetin järjestämä Champagne-regatta purjehditaan perjantaista sunnuntaihin 3.-5. elokuuta. Mukaan pääsevät kaikki klassiset veneluokat. Toinen rata-alueista on tänäkin vuonna katsojille ystävällisesti aivan Liuskasaaren edustalla. Toinen rata-alue on Santahaminan ja Isosaaren välisellä alueella.
Ilmoittautua voi vielä 31. heinäkuuta saakka, korotetulla ilmoittautumismaksulla myös sen jälkeen.
Viikkoa myöhemmin, lauantaina 11. elokuuta, purjehditaan Viaporin Tuoppi jo 34. kerran. Tuoppiin ovat tervetulleita kaikki puiset purjeveneet. Jos saman luokan veneitä on vähintään kolme, luokka saa oman lähtönsä. Muut purjehtivat tasoitusluokissa. Viime vuonna kisaamaan lähti 130 venettä.
Rata on vanha jo monelta vuodelta tuttu Helsingin kierros, jossa lähdetään Suomenlinnan ja Vasikkasaaren väliseltä alueelta ja käydään sekä Kruunuvuorenselällä että Helsingin edustalla kiertämässä Koirakari ja luokasta riippuen Suomenlinnan edustalla oleva poiju tai Kuggenstenin eteläpuolella olevat viitat. Radan pituus takaa normaalituulilla kuitenkin paljon hyvää aikaa viettää iltapäivää ja iltaa Suomenlinnassa.
Tuoppiin voi ilmoittatua viimeistään 6. elokuuta. Jos ilmoittautuu 31. heinäkuuta mennessä, selviää pienemmällä ilmoittautumismaksulla.