Veneitä on Suomessa veistetty aina. Ja puuta Suomen metsissä riittää. Puuveneen pitäisi siis olla tuhansien järvien ja pitkän rannikon maassa itsestäänselvyys.
Suomessa kasvaa puuta. Se on kuitenkin eri asia kuin se, kuinka paljon Suomessa on metsää. Veneenveistoon tarvitaan meidän oloissamme useimmiten veistettävää mäntylautaa. Sitä taas ei välttämättä saa selluplantaasilta, yhden lajin tasaikäiseltä puupellolta.
Lentokoneesta katsottuna Suomen metsät näyttävät loputtomilta. Monelle saattaa olla yllätys, että luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on maamme pinta-alasta alle kolme prosenttia. Loput 97 prosenttia on rakennettuja alueita, peltoja ja puupeltoja, joita ihmiset yleensä kyllä metsiksi kutsuvat. Luonnontilaisten metsien vähyyden voi itse todeta vaikka yrittämällä havaita Helsinki – Tampere -välillä kaikki Helsingin keskuspuiston jälkeen silmiin sattuvat luonnontilaiset metsät.
Metsistämme on suojeltu noin seitsemän prosenttia, suuri osa niistä Lapissa. Sekään ei ole kovin paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon, että myös Suomi on ratifioinut YK:n biodiversiteettisopimuksen, jonka tavoitteena on 17 prosentin suojelu vuoteen 2020 mennessä. Suomella ei tällä hetkellä näytä olevan mitään mahdollisuuksia täyttää sopimuksen velvoitetta.
Maailman sanomalehtipaperin kysyntä on kuihtumassa kiitos digitalisoitumisen, mutta sen sijaan nettikauppa nielee yhä enemmän pakkausmateriaalia. Vielä vuosikymmen sitten sellutehtaat näyttivät menneen ajan savupiipputeollisuudelta. Nyt Äänekosken uuden tehtaan jälkeen niitä on suunnitteilla peräti pari lisää.
Uusi metsien uhka on niin kutsuttu biotalous, joka käytännössä tarkoittaa puun polttamista lämpökattilassa. Energiakäyttöön tarvitaan samanlaista puuta kuin sellutehtaaseen, helposti korjattavaa. Näin ollen sama vanha tyyli avohakkuusta plantaasiin ja uuteen hakkuuseen jatkuu. Huolestuttavaa on kysynnän kasvu, joka ylittää kestävien hakkuiden rajat. Puut ovat luonnollinen ratkaisu ilmastonmuutoksen torjuntaan – varsinkin luonnontilaisessa metsässä kasvavat puut. Luonnontilaisen metsän elämänkierto pitää ilmakehästä hiiltä nielevän hiilinielunsa tasaisen kokoisena. Puupellossa laitetaan hiilinielu avohakattaessa nurin kerralla, ja sitten odotetaan jokunen vuosikymmen ennen kuin nuoret taimet taas nielevät hiiltä entisen puupellon tapaan. Niihin vuosikymmeniin meillä ei ole varaa.
Avohakkuu Lopella huhtikuussa 2017. (Copyright Jani Sipilä)
Onneksi on toinenkin vaihtoehto. Metsien voi hoitaa jatkuvan kasvatuksen periaatteella, jossa metsästä otetaan hakkuukypsää puuta jatkuvasti. Tällainen metsä tuottaa puuveneen rakentajalle kunnon raaka-ainetta. Luonto kun on paljon taimitarhaa parempi puiden perimän levittäjä. Kunnon mänty on tällaisessa metsässä löytänyt hyvän kasvupaikan, ja puu on korkealaatuista. Jatkuvassa kasvatuksessa hämmästyttää lähinnä se, että se on ollut kiellettyä 1950-luvulta vuoteen 2014 saakka, kun metsälaki muuttui.
Huolena onkin nyt, että kasvava sellun kysyntä ja energiapuun tarve vain lisää painetta vanhan lain ajan hakkuuraiskiotalouteen.
Veneenveistäjien kannattaa toivoa, että mahdollisimman moni metsänomistaja sulkisi korvansa sellu- ja lämpökattiloiden omistajien seireeninlaululta ja siirtyisi jatkuvaan kasvatukseen. Siitä hyötyisivät veneenveistäjien lisäksi metsän ekosysteemi ja ilmasto. Ja se olisi kaunista.