Löysin kirjan Vesikansaa Perniön vanhan aseman vieressä sijaitsevasta ”miljoonakaupasta”, kuten sitä nimitän siksi, että vanhojen tavaroiden kaupassa on vähintään miljhoona erilaista tavaraa.
Kirjan on toimittanut Tuomo Loikkanen ja sen on kustantanut Ahvensalmen ja Oravin kyläyhteisö vuonna 1999.
Kirjassa minua kiinnosti se, että olimme olleet muutama vuosi sitten luistelemassa Oravissa auratulla retkiluisteluradalla. Oravi sijaitsee hieman Savonlinnan pohjoispuolella. Paikalla oli aikoinaan Putilovin rautatehdas, jonka ympärille syntyi Oravinkylä. Paikalla toimi myös 120 vuotta luotsiasema.
Lopullinen päätös ostaa kirja syntyi, kun selatessa sen sivuja löysin kuvan luotsien käyttämästä moottoriveneestä, joka muistutti Eetu Seppälän piirtämiä moottoriveneitä. Kuva oli luotsitoimintaa kertovassa osassa kirjaa.
Luotsi Paavo Halonen istuu moottoriveneessä.
Miksi Oravissa oli luotsaustoimintaa 1800-luvun puolivälissä
Aleksanteri II, joka oli Nikolai I:n poika, antoi käskykirjeen 1. 5. 1858 avokanavan rakentamisesta Haukiveden ja Joutsenveden väliselle Oravinkannakselle. Työt aloitettiin 23. 3. 1859 ja noin 240 metriä pitkä kanava avattiin laivaliikenteelle jo vuonna 1861.
Suomen senaatti oli jättänyt 22. 5. 1867 Aleksanteri II:lle esityksen Saimaan ja Kallaveden väliaikaisen luotsipiirin perustamisesta. Keisari hyväksyi hankkeen ja siihen tarvittavan määrärahan käskykirjeellään loppuvuodesta 1867. Varsinainen toiminta aloitettiin jo vuonna 1868.
Luotsipiirin väliaikaiseksi päälliköksi nimitettiin Bror Konrad Wahlroos, joka luonnosteli toiminnan johtosäännön, tulevien luotsiasemien sijainnit ja tarvittavan henkilömäärän.
Suunnitelmien pohjalta perustettiin yhdeksän luotsiasemaa, Lauritsala, Puumala, Savonlinna, Oravi, Varkaudessa Taipale, Konnus, Kuopio, Savonrannassa Vuokala ja Joensuu. Luotseja palkattiin 18 henkeä. Jokaiselle luotsiasemalle tuli siis vanhempi ja nuorempi luotsi. Luotsit joutuivat allekirjoittamaan sopimuksen, hän sitoutuu viitoittamaan ja hoitamaan oman alueensa.
Luotsilaitoksen venäläistäminen
Suomen luotsi- ja majakkalaitos toimi helmikuusta 1912 lähtien Venäjän meriministeriön alaisena valtion virastona. Nikolai II:n vahvistamalle päätökselle oli sotilaalliset syyt. Samasta syystä oli jo vuonna 1895 suomalaisilta kielletty Suomenlahden merikarttojen valmistus ja myynti. Keväällä 1912 puolet luotsilaitoksen upseereista ja luotseista erosi.
Oravi Brukilla oli kolme toiminta-aikaa. Kuvassa höyrypurjelaiva Dagmar ja taustalla tehtaan masuunit.
Oravin ruukki
Oravi oli merkittävä paikka myös siitä syystä, että sinne perustettiin vuonna 1868 rautatehdas. Oravin rautaruukki toimi vuosina 1868–1901 Säämingin Oravin kylässä. Se käytti raaka-aineenaan lähiseudun järvistä nostettua järvimalmia.
Ruukin rakensi 1868 pietarilainen Putilovin rautatehdas, joka tarvitsi rautaa valmistamiaan ratakiskoja ja rautatiekalustoa varten. Putilovin tehtaan omistanut kollegineuvos Nikolai Putilov omisti myös Etelä-Savossa sijainneet Haapakosken ja Huutokosken rautaruukit. Putilovin isä oli vuoden 1812 sodan invalidi ja kohosi maan ylhäisaateistoon. Nikolai Putilov toimi valtionhallinnossa kollegineuvoksena ja myöhemmin hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon. Kun Krimin sota lisäsi terästuotteiden kysyntää, Putilov siirtyi vuonna 1857 metalliteollisuuden yrittäjäksi. Hänen läheiset suhteensa keisarilliseen hoviin auttoivat yritystä saamaan valtiolta tilauksia, esimerkiksi tykkiveneitä. Vuonna 1868 hän osti Venäjän valtion rauta- ja teräsvalimon ja nimesi sen Putilovskiksi, Putilovin tehtaiksi.
Nikolai Putilov.
Oravin ruukissa oli aluksi kaksi hiiliuunia, mutta jo vuonna 1870 sinne rakennettiin neljä uutta hiiliuunia, neljä putlausuunia, kaksi hitsausuunia, höyryvasara ja putlauslaitos. Toisin kuin useimmat muut Suomen ruukit, Oravin ruukki ei sijaintinsa vuoksi käyttänyt vesivoimaa, vaan sen sijaan höyryvoimaa.
Ruukin tuotteet kuljetettiin laivoilla Saimaan kanavan kautta Pietariin. Vuosina 1869–1877 takkiraudan tuotanto oli keskimäärin 1332,6 tonnia vuodessa.
Putilovin yritys teki konkurssin vuonna 1876 ja se joutui Venäjän valtionpankin haltuun. Samalla myös Oravin ruukin tuotanto keskeytyi 1877. Putilovin omistamat Haapakosken ja Oravin ruukit myytiin pakkohuutokaupalla syyskuussa 1879. Ruukin osti Suomen valtio, joka myi sen vuonna 1881 Suomen Pankin Pietarin konttorin johtajalle Aleksander Neiglichille. Ruukki oli käynnissä jonkin aikaa vuodesta 1884, mutta pysähtyi sitten uudelleen.
Vuonna 1886 perustettiin Oravin Tehdas Osakeyhtiö, jonka omistuksessa olivat Haapakosken, Huutokosken ja Oravin ruukit. Oravin ruukin toiminta elpyi 1890-luvun alussa niin, että vuonna 1892 takkirautaa valmistettiin jo 1945,8 tonnia. Oraviin rakennettiin 1890 myös höyrysaha. Samana vuonna Oravin kylään perustettiin koulu ruukin työmiesten lapsille, kansankirjasto, vapaapalokunta ja postitoimisto. Ruukin palveluksessa oli tällöin useita satoja työntekijöitä ja koko Oravin kylässä asukkaita oli noin 1000.
Oravin ruukin toiminta päättyi lopullisesti 1901. Ruukin tuotantorakennukset purettiin mutta nykyisin retkeilymajana käytettävä entinen ruukinpatruunan huvila on säilynyt.
(Yrjö Klippi kuvat kirjasta)
