HUHTIKUUN KLASSIKKO: Salonkivene ANNA

HUHTIKUUN KLASSIKKO: Salonkivene ANNA

Salonkiveneitä on Suomessa rakennettu huomattavasti vähemmän kuin naapurissamme Ruotsissa. Salonkiveneet ovat kuitenkin osa suomalaista veneilykulttuuria. Tunnetuimpia salonkiveneiden rakentajia ovat aikoinaan olleet Turussa Andros ja Turun veneveistämö, Helsingissä Emil Suortin veistämö ja Porvoossa Wileniuksen veistämö. Toki muitakin on mutta edellä mainitut ovat useimmille tunnettuja. Suunnittelijoina olivat myös tunnettuja nimiä, jotka piirsivät linjakkaita purje- ja moottoriveneitä. Niitä, jotka ovat säilyneet jälkipolville, pidetään klassikkoina.
Mutta, varsinkin moottoriveneitä, eripuolilla Suomea piirsivät monet, jotka eivät ole päätyneet venesuunnittelun -historian kirjoihin. Silti heistä monet ovat suunnitelleet veneitä, jotka voidaan laskea kuuluvan klassikoiden piiriin.
Näin on myös Tamperelaisen salonkivene Annan kohdalla tehtävä. Se on ilmiselvä klassikko.

Eletään vuotta 1934. Tamperelaisen rakennusliikkeen johtaja Artturi Sola astuu veneeseen. Hän istuu salongin sohvalle ja sytyttää sikarin. Aurinko paistaa, ja Aitolahdessa sijaitsevan venevajan ovet avataan. Matka työpaikalle alkaa. Mukaan on tullut muutama muukin lähihuvilan asukas, jotka ovat töissä Tähtinen & Sola rakennusliikkeessä. Kesäisin asutaan huvilalla ja matka työpaikalle tehdään veneellä, koska tietä Aitolahteen ei ole vielä tehty. Tehtaan palkkalistoilla oleva autonkuljettaja ajaa kesäisin venettä. Työmatkalla puhutaan työhön liittyvistä asioista ja 
joskus pohditaan maailmanpolitiikkaa.
Venettä voisi oikeastaan pitää linjaliikenteessä olevana yhteysaluksena. Se lähti puoli seitsemältä Aitolahdelta kohti Tamperetta. Takaisin lähdettiin puoli neljän jälkeen kun viimeinen Aitolahden kesäasukas oli päässyt töistä. Kaiken kaikkiaan neljä perhettä kulki työpaikan ja huviloiden väliä. Tie Aitolahdelle valmistui vasta 1950-luvulla.

Tähtinen & Solan rakennusliikkeen johtaja Artturi Sola antoi pojalleen Tauno Solalle määräyksen, että hänen piti suunnitella vene, jolla kesäisin kuljettaisiin Naistenlahdesta huvilalle Aitolahteen. Vene rakennettiin rakennusliikkeen varastolla vuonna 1933. Vesille se laskettiin kesällä vuonna 1934. Veneen kyljet olivat männystä. Kyljet oli lakattu. Vuosittain keväisin lakkaan lisättiin joka lakkauskerralla väripigmenttiä, joten lopulta vene oli ruskea.
Alkuperäinen kone oli kuusisylinterinen Buik. Se oli hiljainen sivuventtiilikone, jonka käydessä kuului vain suhinaa, mutta sota-aikana veneeseen asennettiin häkäpönttö. Vene tunnettiin nimellä Isovene – Solan Isovene.
Veneen toinen omistaja oli kirurgi Pekka Alanen Korpisaarelta ja silloin venettä kutsuttiin Korpisaareksi, mutta sitä nimeä ei oltu koskaan maalattu veneen kylkeen tai peräpeiliin.

Veneen osto
Veneen seuraava omistaja löysi veneen vuonna 1981 syksyllä sen venevajasta Tampereen Pursiseuran sataman vierestä. Alueella kunnostettiin vanhaa satamahinaajaa Näsijärvi II:sta. Kesällä hinaajalla ajeltiin Näsijärvellä. Syksyllä, lokakuussa, kun alusta oltiin laittelemassa talviteloille, niin projektin puuhamies ehdotti, että mennäänpä katsomaan vajassa olevaa hienoa venettä.
Venettä säilytettiin vajassa niin, että se oli nostettu vajan katossa olevien taljojen avulla ylös vedestä.
Eräänä keväänä oli veneen omistajalle vesille laskussa tapahtunut jokin virhe, veneen takatalja oli pettänyt, ja vene oli uponnut perä edellä viiteen metriin, vain keula oli jäänyt pinnalle.
Vene oli vuosien saatossa rähjääntynyt, ja oli selvää, että ostos oli työmaan osto. Tamperelainen Pauli Vettenranta avusti veneen kunnostamisessa. Hänen avullaan saatiin yhteys puusepän töitä tekevään Esko Erediukseen. Eredius on kokenut puuseppä, ja vaikka hän ei ollut varsinaisesti veneenveistäjä, niin veneilijänä hän ymmärsi veneiden päälle.

ANNA_1345

 

 

 

ANNA_1319ANNA_1327ANNA_1343ANNA_1346Kunnostus
Vene vietiin vajaan talveksi. Siellä talven aikana vesirajassa korjattiin muutama kohta. Kyljet rimoitettiin. Ihan joka saumaan ei rimoja laitettu, mutta melkein kaikkiin. Saumat sirklattiin niin syviksi, että vain millin verran jäi läpimenosta. Sirkkelille laitettiin ohjausrimat, joita apuna käyttäen työ onnistui hyvin, eivätkä saumat eivät ole sen jälkeen irvistelleet. Rimat liimattiin Kiillon F 3:lla. Liima on hyvä, mutta saumat jäävät mustiksi, joten se soveltuu vain jos pinta maalataan, kertoo veneen omistaja.
Keulakannella oli tammiset ritilät suojaamassa kantta, sillä veneellä kuljetettiin tavaraa, “kansilastia”, Aitolahteen. Ritilät poistettiin, sillä ne rämisivät moottorin tärinästä.
Veneen pohja raavittiin puhtaaksi vanhoista maaleista ja maalattiin uudestaan lyijymönjällä. Varsinaista myrkkyä ei järvioloissa tarvitse käyttää.
Polttoaine tankki tehtiin uusiksi alumiinista. Kölirauta myös uusittiin. Kajuutan kulmaikkunat tehtiin uusiksi.
Höyrylaivaporukasta löytyi dieseleitä ymmärtävä koneasentaja. Moottori oli vielä uppoamisen seurauksena joulukuussa 1981 täynnä Näsijärveä. Koneesta kaadettiin vedet. Ilman uusien osien hankintaa ei koneremontista sentään selvitty. Koneeseen piti hankkia uusi lohko. Asentaja korjasi pumput. Moottori marinoitiin. Lämmön vaihtimet asennettiin ja tarvittavat osat hitsattiin. Fordson Major tuli korjattua ja huollettua, eikä sille ole tarvinnut sen jälkeen tehdä mitään.
Kone on niin luotettava, että keväällä vain laitetaan akun kengät kiinni, ja käännetään avaimesta kone käyntiin. Merivaihde on vanha Olympia. Tällä vaihteella on tosi helppo ajaa venettä. Nykyiset hydrauliset vaihteet menevät kerralla päälle, mutta tällä voi vain sormen painalluksella saada potkurille muutaman kierroksen, kun vaihde luistaa.
Moottorissa on katsastustodistuksen mukaan 48 hevosvoimaa, mutta omistaja kertoi, että näissä koneissa olisi hevosvoimia 55.
Fordson Majorilla nopeutta, noin 3,5 tonnin veneelle, saadaan 10 solmua. Potkuri on halkaisijaltaan 17 tuumaa.
Veneeseen on laitettu lämminvesikierrolla varustettu Aurora lämmitin. Kahdella 6 tuuman torvella lämmin ilma johdetaan sisälle. Jos veneellä ei ajeta niin silloin voidaan käyttää lämmittämiseen kaasulla toimivaa Pilsomatic-lämmitintä, jossa on kiertovesipumppu, joka pitää huolen siitä, että sisällä ei tarvitse silloinkaan palella. Uudenaikaisena varusteena on piirtävä kaiku, jota ei juuri ole käytetty muuton kuin näytiksi, kertoo omistaja. (YK)

ANNA_1348ANNA_1334ANNA
Suunnittelija:
Tauno Sola
Rakentaja:
Tähtinen & Sola
Rakennusvuosi:    1933-1934
Runko: Mänty
Kajuutta: Tammi
Pituus: 10,10 m
Leveys: 2,50 m
Syväys: 0.90 m
Uppouma: 3 500 kg
Moottori: Fordson Major
Teho: 48 hp
Nopeus: 10 solmua
ANNA_1328

ANNA_1329