Sijoittaja Timo Kujala päätti muuttaa Suomen metsäpolitiikan, jotta voi hoitaa omaisuuttaan järkevästi. Näin otsikoi ja kirjoitti ingressiin perjantain 26.10. Helsingin Sanomat.
Kun luin Sampsa Oinaalan kirjoittaman artikkelin, olin iloinen. Näin muuttuu maailma – hitaasti mutta…
Kujala ansaitsisi mitallin , havun oksin, itsenäisyyspäivänä.
Espoossa asuva elektroniikka insinööri oli perustanut yrityksia ja vaurastunut. Sitten hän oli päättänyt, että seuraavaksi hän keskittyisi metsään. Ensimmäisen metsäpalstan yhteydessä hän iski päänsä, mäntyyn vai kuuseen, metsänhoitoyhdistykseen. Tuli jäsenmaksu, jonka perijänä oli verohallinto?
Helsingin Sanoman haastattelussa hän kertoo, että paljastui toinenkin kummallisuus. Tiukasti säänneltyä metsänkäsittelyä viranomaisena valvovalla metsäkeskuksella oli kaksoisrooli: metsäkeskus pyöritti myös liiketoimintaa, kuten metsänsuunnittelua ja taimitarhoja.
Kuulostaa kunnan tietotekniikkaan liittyvältä hankkeelta, josta äsken luin samaisesta lehdestä.
Kujala pisti ison pyörän liikkeelle ja perusti työryhmän ajamaan muutosta suomalaiseen ”metsänhoitoon”. Kantelu ja prosessi Euroopan komissiolle kesti kuusi vuotta. Hän voitti. Kujala maksoi tästä voitosta kaikkiaan 200 000 euroa.
Helsingin Sanomien haastattelussa Kujala esittää laskelmia metsänomistajan näkökulmasta. Ainakin ne vakuuttivat minut.
Erikoista Helsingin Sanomien aiheen käsittelyssä oli se, että artikkeliin yhteyteen oli leivottu Teemu Luukkaan kirjoittama ”kainalo”, josta tuli sellainen olo, että oli väkisin haluttu tuoda esille toinenkin mielipide.
Luukkaa kirjoittaa: Metsänkasvatuksen kannattavuudesta on väitelty iät ja ajat, eivätkä tutkijat ole yksimielisiä jonkin yksittäisen tyylisuunnan ehdottomasta kannattavuudesta etenkään pitkällä aikavälillä.
Näin varmaan on. Samoin on ilmastonlämpenemisestäkin useampia ”totuuksia”.
Luukkaa jatkaa, että uusi laki on myös tuonut alalle uusia sijoittajia ja yrittäjiä – kuten Timo Kujalan Arvometsän. Yrittäjillä on tarjolla jokin tutkittu totuus sekä hyvät tuottokäyrät ja luontoarvot.
Kainaloartikkelin lopuksi on vielä haastateltu Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessoria, Jari Hynystä, joka sanoo, viitaten ilmeisesti Kujalan laskelmiin: ”Tässä tapauksessa toivotaan, että poimintahakkuiden tilalle kasvaa riittävästi uusia puita. Toistaiseksi se on toiveajattelua, sillä mitään tarpeeksi pitkäaikaiseen seurantaan perustuvaa tutkimustietoa asiasta ei vielä. En väitä, etteikö kasvua olisi tarpeeksi, mutta tietoa siitä ei ole.”
Kun luin artikkelin muistin, että olin Juha Aromaan kanssa haastatellut suomalaista metsätieteilijää Erkki Lähdettä vuonna 2009. Teemana oli kysymys, miksi suomalaisista metsistä ei saa kunnollista venelautaa.
Erkki Kaarlo Lähde toimi Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosaston professorina vuodesta 1980 ja jäi eläkkeelle vuonna 2002. Hän tutki nimenomaan vaihtoehtoisia metsänuudistamismenetelmiä sekä metsämaan ominaisuuksia ja metsäbiologian ja metsäekologian kysymyksi. Hän puhui jo silloin metsän jatkuvan kasvatuksen puolesta.
Hän kulki vastoin valtavirtaa ja joutui tuntemaan sen nahoissaan.
Mutta lukekaa oheinen hänen haastattelu Puuvene-lehdessä vuodelta 2009. Saatte kolmannenkin mielipiteen. (YK)
Harsintajulkilausuma vei venelaudat (Puuvene-lehti 65/2009)
Perinteisesti metsää on hoidettu siten, että metsästä poimitaan isot, hyvät tukkipuut ja jätetään pienet puut kasvamaan. Tätä kutsutaan harsinnaksi. Metsät olivat vaihtelevarakenteisia ja niissä kasvoi monenikäisiä ja -kokoisia puita. Tämä oli metsänomistajille luonnollista, sillä vain isolla tukkipuulla oli menekkiä ja arvoa. Mutta vuonna 1948 kaikki käännettiin ylösalaisin, kertoo metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde.
Sodan jälkeen sellu- ja paperiteollisuuden merkitys kasvoi, ja perinteinen hakkuutapa oli teollisuudelle kallista. Teollisuus ei halunnut ostaa arvokasta tukkia sellun materiaaliksi, mutta sitä metsänomistajat tarjosivat. Tarvittiin jokin ratkaisu, millä olisi saatu metsänomistaja vapaaehtoisesti tekemään sellaisia hakkuita, joissa tuli pääsääntöisesti pientä puuta enemmän kuin tukkia.
Kaikki voimat massan kasvattamiseen
”Ovela joukko metsäammattilaisten johtoa keksi kääntää koko hakkuutavan päälaelleen. Vuonna 1948 julkaistiin harsintajulkilausuma, jossa harsinta jyrkkäsanaisesti tuomittiin. Harsintajulkilausumalla haluttiin kääntää koko metsänhoito ylösalaisin”, Erkki Lähde sanoo.
Sen sijaan että metsästä olisi poimittu hyvä tukkipuu, nyt piti siirtyä avohakkuisiin, uusien taimien istuttamiseen ja tasarakenteiseen metsään, josta kaadettiin pientä kuitupuuta. Harsintajulkilausumasta alkoi kehitys, joka vie metsästä kunnon tukit, joista saisi venelautaa.
Harsintajulkilausuman allekirjoitti kuusi henkilöä: tohtori Erik Appelroth, professori Olli Heikinheimo, professori Erkki K. Kalela, professori Erkki Laitakari, metsäneuvos Jarl Lindfors ja professori Risto Sarvas.
”Julkilausumasta kehittyi metsätalouden uskontunnustus. Siinä väitettiin sumeilematta, että suomalaisessa luonnossa metsät eivät voi kasvaa eikä kehittyä siten, että samassa metsässä olisi kaikenkokoisia puita”, Lähde sanoo. Tosin maallikkokin tajuaa, että juuri sillä tavallahan metsät ovat luonnollisesti kasvaneet aina.
”Harsintajulkilausumassa vakuutettiin myös, etteivät suomalaiset puulajit sovi vaihtelevarakenteiseen metsään. Julkilausuman mukaan vain keskieurooppalaiset puulajit sopivat vaihtelevarakenteiseen metsään, koska Keski-Euroopassa on sellaisia metsiä”, Lähde kertoo.
”Kun kerran tieteellinen tutkimus ja pitkäaikainen käytännön kokemus osoittivat harsinnan vääräksi, kaikkien metsäammattilaisten oli otettava uusi kurssi. Tosin taustalla ei ollut sen enempää tutkimusta kuin kokemustakaan, mutta eivät käytännön metsäammattilaiset rohjenneet olla eri mieltä arvovaltaisen joukon kanssa.”
”Väkivaltaisesti ja metsälakia muuttamatta koko metsänkasvatuksen käytäntö käännettiin toisin päin. Sen jälkeen opetettiin kaikilla metsänhoidon opetuksen tasoilla, ettei Suomella ole mitään muuta tulevaisuutta kuin sellun ja paperin tuotanto suurissa määrissä. Sahateollisuus tuomittiin maailmanmarkkinoilla kilpailukyvyttömäksi. Kaiken piti tähdätä puumassan kasvattamiseen, mikä merkitsi samalla, ettei laadulla ollut mitään merkitystä. Harsintajulkilausuma on vieläkin, 61 vuotta sen julkaisemisen jälkeen, metsäopetuksen dogmi”, Lähde kertoo.
Hyvä puu kasvaa hitaasti
Laatupuu syntyy siten, että puu kasvaa alkuvaiheessa hitaasti ja maltillisesti. Siten tulee ohutta lustoa ja ohutta oksaa. Puiden pitää kasvaa myös tiheästi ja mielellään vaihtelevarakenteisesti, jotta pienet oksat karsiutuvat luonnollisesti.
Vasta kun puu on 10-15 metriä korkea, saa tulla väljyyttä. Siinä vaiheessa puussa on jo hyvä ydinpuu, ja päälle voi tulla paksumpaakin lustoa. Jos metsä on vaihtelevarakenteinen, puu voi kasvaa korkealaatuiseksi ytimestä pintaan asti, koska mahdollisimman luonnontilaisessa metsässä on jatkuvasti varjostusta ja kilpailua, joka rajaa ylenpalttista kasvua.
Mahdollisimman luonnonmukaisessa vaihtelevarakenteisessa metsässä puut myös syntyvät paikalla olevien puiden siemenestä. Luonnontilaisessa metsässä kertyy vuosien aikana hehtaarille miljoonamäärin siementä, josta luonnollisesti valikoituu paras geneettinen aines. Tulos on varmasti parempi kuin nykykasvatuksessa, jossa ihminen kuvittelee olevansa evoluutiota taitavampi, syrjäyttää luonnonvalinnan ja tuo taimitarhalta valitsemansa 2000 tainta hehtaarille.
Ylenpalttisilla ravinteilla hötöpuuta
Nykykasvatuksen mukaisessa metsänistutuksessa käytetyt taimet kasvatetaan taimitarhalla ylenpalttisilla ravinteilla, erityisesti typellä. Kovilla lannoitemäärillä saadaan alussa kasvu nopeaksi. Kun taimet viedään avohakkuualueelle, ne saavat sielläkin runsaasti ravinteita, jotka on saatu liikkeelle rankoilla maanmuokkausmenetelmillä. Tuloksena on paksua lustoa ja paksuja oksia. Sen lisäksi puut usein vääntyvät kiemuraisiksi istutustekniikan takia. Istutuskuokka lyödään vinossa maahan, ja kasvu lähtee jo alusta kieroutumaan. Myös avohakatun alueen käsitelty maapohja liikkuu muun muassa routimisen vaikutuksesta, ja puu vääntyy taas johonkin suuntaan.
”Ravinteilla lihotetuista puista ei hyvälaatuista puuta saa. Tällainen hötöpuu on myös solurakenteensa takia altista kaikille homeille, lahottajille ja sinistäjille”, Lähde toteaa.
Avohakkuu ei vaikuta vain omaan metsään vaan myös naapurin metsään. Hakkuuaukion vieressä paljastuu reunametsää, jossa puut ovat herkkiä kaatumaan ja kieroutumaan. ”Korkealaatuisin puu kasvaa keskellä metsää, ei koskaan metsän reunassa.”
Laatupuun kysyntä katosi
Yksi syy siihen, että massapuun kasvatus niin laajasti hyväksyttiin oli se, että laatupuun kysyntä katosi. Lasikuitu vei veneveistäjät 1970-luvulla, huonekaluteollisuudelle kävi lähes samoin. Laatupuun kysyntä on herännyt uudelleen vasta 1990-luvulta lähtien – ja vieläkin valitettavan pienessä mittakaavassa.
Tilannetta kuvaa myös puunkäytön tietotaidon katoaminen Suomesta. ”Kun Eero Paloheimo aloitti Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen professorina vuonna 1995, hän kuvitteli, että Suomessa olisi johtavaa puurakentamisen tietotaitoa. Hän sanoi kauhistuneensa, kun huomasi, että tietotaito oli kadonnut. Se oli haettava uudestaan Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta, Ranskasta, Itävallasta ja Sveitsistä, jotta opetuksen pystyi aloittamaan”, Lähde kertoo.
Metsänomistajatkaan eivät ole paljon voineet vaikuttaa. Isät ja isoisät olivat kasvattaneet metsää perinteisesti harsintatavalla, ja moni metsänomistaja olisi halunnut jatkaa hyväksi havaittua käytäntöä. Suomessa on ollut vielä aivan viime vuosinakin useita oikeudenkäyntejä, joissa metsänomistajia syytetään metsälain rikkomisesta, jos uskaltaa poiketa virallisesta kasvatustavasta.
Peli sellu- ja paperitehtaiden raaka-aineen turvaamiseksi on ollut kovaa. Erkki Lähdettäkin kiellettiin menemästä ilman kirjallista lupaa omille koealoilleen, jottei julkisuuteen olisi tullut kriittisiä tutkimustuloksia.
Vaihtelevarakenteinen metsä omistajallekin edullinen
”Metsänomistajallekin perinteinen menetelmä olisi edullinen. Muun muassa ympäristötaloustieteen professori Olli Tahvonen on julkaissut tutkimuksen, jossa verrattiin nykyistä tasarakenteista puupeltokasvatusta vaihtelevarakenteisen metsän kasvatukseen. Vaihtelevarakenteinen metsä antoi noin 20 prosenttia paremman tuloksen metsänomistajalle”, Lähde kertoo.
Lähteen ohjeiden mukaan vaihtelevarakenteista metsää hoidettaessa on ensin katsottava ne puut, joita ei hakata lainkaan erikoislaatuisuuden, monimuotoisuuden tai metsän rakenteen säilyttämisen vuoksi. Sen jälkeen isoimmista, yli 15 metrin puista otetaan taloudellisesti arvokkaimmat ja loput jätetään kasvamaan. Näin jatkumo säilyy, myytävä puu on arvokasta, tulovirta metsänomistajalle tasaista ja puu ostajalle laadukasta.
Myös metsäalueen arvo säilyy paremmin verrattuna nykymenetelmällä hoidettuun, sillä vastikään avohakattu alue ei tuota vuosikymmeniin yhtään mitään. Kaupan päälle säästetään kaunis metsämaisema ja vältytään avohakkuiden aiheuttamilta ympäristöhaitoilta, kuten ravinteiden valumiselta jokiin ja sitä kautta mereen ja järviin sinilevää kasvattamaan puuveneilijöidenkin harmiksi.
Mistä muutos?
Venelautaa löytyy vielä, koska harsintajulkilausuman suunnanmuutoksesta on vasta 61 vuotta. Metsissä toki kasvaa edelleen tätä vanhempia puita, joiden alkukehitystä väärä metsänhoitotapa ei ole pilannut. Mutta tilanne heikkenee vuosi vuodelta, ellei saada lisää metsäalaa, jossa kasvatetaan laatupuuta.
Metsänomistajien on maksettava metsänhoitomaksu, joka on metsänhoitoyhdistyksen pakkojäsenmaksu. Metsänhoitoyhdistys antaa kuitenkn vain yhdenlaisia ohjeita. Jos haluaa vaihtoehtoisia ohjeita, ne on hankittava muualta.
Lähde arvioi mahdollisuuksia, jotka voisivat kääntää suunnan. Sellu- ja paperiteollisuus on hiljalleen häviämässä Suomesta. Uusia investointeja ei ole tehty aikoihin, sen sijaan uutisia tehtaiden sulkemisesta tulee jatkuvasti. Surkean kuitupuun kysyntä häviää.
Veneveistäjät, huonekalupuusepät, soitinten rakentajat ja muut käsityöläiset ovat kovin pieni joukko muuttamaan suomalaista metsänkasvatusta. Sen sijaan paperiteollisuuden suuret asiakkaat Keski-Euroopassa voisivat kieltäytyä ostamasta avohakattua puuta. ”Ja voisihan sitä toivoa, että kansalaisetkin vaatisivat politiikoilta muutosta”, Lähde sanoo.
Kestävä ratkaisu Lähteen mukaan olisi metsälain kumoaminen. Ympäristönsuojelua koskevat metsälain kohdat voitaisiin siirtää luonnonsuojelulakiin. Pakollinen metsänhoitomaksukin olisi syytä lopettaa, jolloin metsänomistajat voisivat vapaammin valita neuvontaorganisaationsa.
Pientä toivoa uusista tuulista on. Alkaa löytyä metsänomistajia, jotka vakavasti haluaisivat kasvattaa metsäänsä vaihtelevarakenteisesti. Ei avohakkuuaukea metsänomistajaakaan ilahduta. Laatupuun kasvattamiseen on myös syntynyt neuvontaorganisaatioita, kuten Innofor Finland Oy, jonka palveluita käyttämällä voi vapautua pakollisesta metsänhoitomaksusta. Suomessa on myös sitkeitä sahayrittäjiä, jotka hankkivat laatupuuta ja pystyvät tarjoamaan kunnon puutavaraa.
Nyt tarvitaan vain kasvavaa asiakasjoukkoa, joka tämän laatupuun hankkii ja vaatii sitä lisää.
JUHA AROMAA
Henkilökuva: YRJÖ KLIPPI
“Vaihtelevarakenteinen metsä antoi noin 20 prosenttia paremman tuloksen metsänomistajalle”, Lähde kertoo.
Erkki Kaarlo Lähde (s. 1. tammikuuta 1938 Loppi) on suomalainen metsätieteilijä. Hän toimi Metsäntutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosaston professorina vuodesta 1980 ja jäi eläkkeelle vuonna 2002. Hän tutki vaihtoehtoisia metsänuudistamismenetelmiä sekä metsämaan ominaisuuksia ja metsäbiologian ja metsäekologian kysymyksiä. Hän on puhunut metsän jatkuvan kasvatuksen puolesta. (Wikipedia)
Näin syntyy hyvä puu
1. Anna puun syntyä
kasvupaikallaan siemenestä
2. Kasvata hitaasti
3. Kasvata tiheässä,
älä harvenna
4. Älä tee metsään isoja aukkoja
5. Kasvata vaihtelevarakenteisena, mielellään sekapuustona
6. Kasvata isoksi
Neuvoja ja ohjeita metsänomistajille hyvän puun kasvattamiseksi
Innofor Finland Oy
Myllystenpohjantie 1
36200 Kangasala
www.innofor.fi